Uutislistaukseen

Talvisodan päättymisestä 80 vuotta

Perjantaina 13.3. tulee talvisodan päättymisestä 80 vuotta. Päivää juhlistetaan sekä Turun tuomiokirkossa että Maarian kirkossa, joissa on tarjolla jumalanpalvelus ja konsertti.

Tuomiokirkossa alkaa jumalanpalvelus talvisodan päättymisen muistoksi klo 18. Tilaisuuden toimittavat tuomiorovasti Heimo Rinne sekä kappalainen Mika Mäntyranta. Musiikista vastaa kanttori Jukka Pietilä. Jumalanpalveluksessa on mukana myös Turun sotaveteraanit ry.

Maarian kirkossa alkaa Turun Karjalakuoron konsertti klo 18. ”Emme saa unohtaa” -muistokonsertti on kunnianosoitus sotiemme veteraaneja ja evakkoja kohtaan. Se johdattelee yleisön laulujen, runojen ja kerronnan avulla kesään ennen sotaa ja etenee sitten sotaan ja sen jälkeiseen aikaan. Konsertissa lauletaan myös kaksi yhteislaulua: Suomalainen rukous sekä Karjalan kunnailla. Turun Karjalakuoroa johtaa Heikki Tapani Korhonen, säestäjänä toimii Tuula Sailola. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, ohjelmamaksu on 10 euroa.

Päivän juhlistaminen aloitetaan jo torstaina 12.3., kun Hepokullan seurakuntatalolla on klo 18 Isänmaallisten laulujen ilta. Yhteislaulutilaisuudessa on luvassa myös kahvitarjoilu. Säestäjänä on Maarian seurakunnan kanttori Tero Niemi.

  • Isänmaallisten laulujen ilta Hepokullan srk-talolla (Varkkavuorenk. 23) 12.3. klo 18.
  • Talvisodan päättymisen muistojumalanpalvelus 13.3. klo 18 Turun tuomiokirkossa
  • Talvisodan päättymisen muistokonsertti ”Emme saa unohtaa” 13.3. klo 18 Maarian kirkossa (Maunu Tavastink. 2)

Kaikkiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

(Maarian seurakunta & Tuomiokirkkoseurakunta 4.3.2020, EKA/RK)

Wed Mar 04 09:26:00 EET 2020