Uutislistaukseen

Kuvassa Mongolian luterilaisen kirkon pappi Purevdorz Zamsran.

Mongolian luterilaisen kirkon presidentti vierailee Turussa

20.1.2020 17.16 Mongolian evankelis-luterilaisen kirkon presidentti Purevdorz Zamsran.

Mongolian vuonna 2017 perustetun luterilaisen kirkon johtaja Purevdorz Zamsran vierailee sunnuntaina 26.1. klo 16 Hennalan seurakuntakodissa.

Suomeen saapuu tammikuun lopulla merkittävä vieras Mongoliasta. Mongolian evankelis-luterilaisen kirkon presidentti Purevdorz Zamsran vierailee kertomassa maansa kristillisestä tilanteesta ja neuvottelemassa yhteistyöstä.

Purevdorz Zamsran vierailee tulevana sunnuntaina 26.1. klo 16 Martinseurakunnassa Messy Church -tilaisuudessa Hennalan seurakuntakodissa, Hennalantie 10. Hennala sijaitsee Satavan saaressa.

Purevdorz Zamsran, joka pyytää käyttämään hänestä lempinimeään Puze, on Mongolian ensimmäisiä kristittyjä. Maansa avautuessa evankeliumille 1990-luvun alussa hän oli ensimmäisten joukossa ottamassa ilosanoman vastaan.

– Olen kasvanut kommunistisessa Mongoliassa. Valmistuttuani korkeakoulusta minut kutsuttiin kristilliseen kokoukseen, jossa minusta tuli kristitty yhtenä Mongolian 20 ensimmäisestä uskovasta, ja minut kastettiin maaliskuussa 1992. Kun kommunismi romahti, menetin toivon elämään, mutta sanoma Jeesuksesta Kristuksesta on antanut minulle uuden toivon ja tulevaisuuden.

Puze on naimisissa ja neljän lapsen isä. Hänellä on kolme lastenlasta. Hänen vaimonsa Amaraa johtaa perheitä tukevaa kristillistä kansalaisjärjestöä, jossa hän kouluttaa nuoria ja antaa neuvontaa aviopareille. Mongolian evankelis-luterilaisen kirkon johtamisen ohella Puze paimentaa Ulaanbaatarin Bajariin medee -seurakuntaa ja kuuluu lukuisten kristillisten organisaatioiden hallituksiin. Lisäksi hänellä on menossa teologian väitöskirjaopinnot sekä Yhdysvalloissa että Mongoliassa.

– 1990-luvun alun elämä oli kovaa, kaikesta oli pulaa. Meille annettiin säännöstelykortit. Vankiloissa ihmisiä kuoli jopa nälkään. Vuoteen 1995 asti Mongolia oli tuhoisassa tilassa, mutta kirkko kasvoi nollasta kahteen tuhanteen. Vuoteen 2000 mennessä ainakin 10 000 ihmistä otti Jeesuksen vastaan. Tänään arvioimme kristittyjä olevan noin 40–80 tuhatta.

Puze kertoo, että tällä hetkellä Mongolian kirkko elää taitekohdassa. Kristittyjen täytyy oppia elämään kristittyinä. Heidän täytyy oppia, mitä Raamattu sanoo muun muassa maailmasta, ihmisestä, synnistä, armosta ja pelastuksesta. Hänen mukaansa enää ei ole hyödyllistä tehdä joukkoevankeliointia.

– Ihmisiä tulee saavuttaa evankelioiden päämäärätietoisesti yksitellen. Seurakuntien tulee vaikuttaa ympäröivään yhteiskuntaan sosiaali- ja muiden palveluiden kautta. Tällä tavalla on mahdollista saavuttaa uusia ihmisiä.

Mongolian evankelis-luterilainen kirkko perustettiin uskonpuhdistuksen päivänä 31. lokakuuta 2017. Kirkkoon kuuluu kuusi seurakuntaa, 9 kappeliseurakuntaa ja 10 saarnapaikkaa. Mongolien ohella yksi seurakunta toimii muslimitaustaisten kasakkien parissa. Kirkossa on noin 600 jäsentä, ja sitä palvelee kolme pastoria. Seurakunnissa, joissa ei ole omaa pastoria, toimintaa johtaa seurakunnan vanhin. Kirkko on rakentamisvaiheessa, mutta kuitenkin se katsoo aktiivisesti eteenpäin. Joka vuosi on tarkoitus aloittaa uutta työtä uudella alueella.

Puze on iloinen tullessaan ensimmäistä kertaa Suomeen. Hän odottaa lämpimiä kohtaamisia, ja kiittää Mongolian kirkon yhteistyökumppania Lähetysyhdistys Kylväjää.

– Olemme siunattuja yhteistyöstä Kylväjän kanssa saavuttaessamme mongoleja evankeliumilla. Kiitos kaikesta avusta ja tuesta, jota olette antaneet meille saavuttaessamme tätä tavoitetta.

Lähetysyhdistys Kylväjä on evankelisluterilainen kirkon lähetysjärjestö, joka lähettää lähetystyöntekijöitä erityisesti sinne, missä on vähän tai ei lainkaan kristittyjä ja kirkkoja. Kylväjä sitoutuu kokonaisvaltaiseen lähetysnäkemykseen, johon kuuluu evankeliumin julistaminen sekä yhteisöjen elinolosuhteiden kohentamiseen ja kestävään kehitykseen tähtäävä palvelu.

(Lähetysyhdistys Kylväjä, seurakuntayhtymän viestintäpalvelut 20.1.2020 / PH)