1 050 toteutunutta lahjatoivetta

4.12.2019 10.36

Turun ja Kaarinan seurakuntien Lahja lapselle -keräys tuo aattoillan riemun tänäkin vuonna yli tuhannelle vähävaraisen perheen lapselle. Yhdettätoista kertaa järjestetyssä keräyksessä vapaaehtoiset lahjoittajat toteuttavat diakonia-asiakasperheiden lasten itse valitsemia joululahjatoiveita.

Lahjatoive saapui tänä vuonna 1 050 lapselta, mikä on ollut tavanomainen määrä myös viime vuosien keräyksissä. Riittävä määrä vapaaehtoisia lahjoittajia saatiin kokoon loppukirin jälkeen.

– Yksittäisten lahjoittajien lisäksi keräykseen osallistui myös kymmenkunta työyhteisöä isommilla lahjoituspoteilla, iloitsee vapaaehtoistyön vt. toiminnanohjaaja Minna Kaskinen.

Lahjoittajat ovat voineet toimittaa hankkimiaan lahjoja Diakoniakeskukseen tai Kaarinan kirkolle. Viimeisetkin lahjat paketoidaan ja toimitetaan seurakuntiin perheitä varten ensi viikon alussa, hyvissä ajoin ennen joulua.

Lahja lapselle -keräys on vapaaehtoisten ja lahjoittajien voimannäyte. Satakunta vapaaehtoista toimii keräyksessä muun muassa autokuskeina, paketoijina ja lahjatoiveiden myyntipaikkoja selvittävinä ”lahja-agentteina”. Moni heistä on ollut mukana jo vuosien ajan.

– Ihmisten innokkuuden ja auttamishalun näkeminen on lämmittänyt mieltä valtavasti. Sydänlämmin kiitos kaikille lahjoittajille ja vapaaehtoisille, jotka mahdollistivat keräyksen onnistumisen tänäkin vuonna, Kaskinen summaa.

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 4.12.2019 / RK)

« Uutislistaukseen