Asunnottomien yö nostaa esiin naisten asunnottomuuden Vanhalla Suurtorilla
Asunnottomien yö järjestetään Turussa Vanhalla Suurtorilla alkaen iltakuudelta ja jatkuen yön yli aina perjantain aamukahdeksaan saakka. Tämän vuoden tapahtuman teema on varjojen naiset ja se käsittelee erityisesti naisten asunnottomuutta. Viime vuonna Suomessa oli kaikkiaan 1200 yksin elävää asunnotonta naista.
- Turun seudulla asunnottomia naisia on runsaat sata ja asunnottomia kaikkiaan ainakin noin viisi ja puolisataa. Asunnottomien määrä on jonkin verran kasvanut, kertoo sosiaalinen isännöitsijä Jyrki Rannikko, joka isännöi Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän sosiaalisia asuntoja.
Vanhalle Suurtorilla puolijoukkueteltta toimii kohtaamis- ja nukkumispaikkana läpi yön. Asunnottomien yön avaa kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Elina Rantanen. Illan ohjelma koostuu tuli- ja musiikkiesityksistä sekä paneelikeskustelusta, jossa on mukana ministeri Li Andersson. Livemusiikki soi iltakymmeneen saakka. Kirkon diakonia on mukana tapahtumassa koko illan.
Suurtorilla on tarjolla syötävää, hygieniatarvikkeita ja vaatteita niitä tarvitseville. Tapahtumassa on mahdollisuus myös hiusten leikkuuseen.
Turun Asunnottomien yön 2019 järjestää Varsinais-Suomen Sininauha ry yhteistyössä tapahtumaa tukevan Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän sekä muiden turkulaisten sosiaalialan toimijoiden ja järjestöjen kanssa.
Asunnottomien yön kansalaisliike tukee jokaisen oikeutta vakinaiseen asuntoon. Tapahtuma on muodostunut tavaksi viettää YK:n kansainvälistä päivää köyhyyden poistamiseksi.
(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 14.10.2019 / MV)
14.10.2019 13.53