Maarian kirkon vuosipäivänä kerrotaan Koroisista
Koroisten historiasta kiinnostuneet pääsevät taas kuulemaan asiantuntijaluentoa torstaina 10.10. klo 18, kun tutkija Tanja Ratilainen luennoi Maarian kirkossa aiheesta ”Koroisten rakennukset ja rakenteet luonnontieteellisten tutkimusten valossa”. Luento on osa Maarian seurakunnan järjestämää luentosarjaa ja liittyy tällä kertaa Maarian kirkon vihkimyspäivän juhlaan, jota on perinteisesti vietetty 10.10. vanhoihin asiakirjoihin perustuen. Kirkon vihkimysvuosi on kuitenkin kadonnut historian hämärään.
Maarian kirkko pyhitettiin alun perin Pyhälle Dionysiokselle, jonka muistopäivä on 9.10. Keskiaikaisten kirkkojen vihkimiset tapahtuivat yleensä pyhimyspäivän aikoihin, koska kirkon oman pyhimyksen muistopäivä ja kirkkorakennuksen vihkimyspäivä olivat suuria juhlia ja pyhäpäiviä, jolloin myös kauempaa ehti mukavasti tulla niitä paikan päälle juhlistamaan.
Vielä 1900-luvun alkaessa luultiin, että Maarian kirkko oli keskiajan teksteissä mainittu Räntämäen piispankirkko, mutta arkeologi Juhani Rinteen kaivaukset Koroistenniemellä todistivat piispankirkon sijainneen Koroisissa. Turun museokeskuksen ja Turun yliopiston tutkija Tanja Ratilainen oli mukana kirjoittamassa viime vuonna suuren suosion saanutta kirjaa "Koroinen - Suomen ensimmäinen kirkollinen keskus", jossa käydään läpi Juhani Rinteen kaivauksilla yli sata vuotta sitten kerättyä aineistoa. Kirkon vuosipäivän luento perustuu näihin tutkimuksiin.
Tutkija Tanja Ratilaisen luento Maarian kirkossa (Maunu Tavastink. 2) torstaina 10.10. klo 18. Luennon jälkeen Maarian pappilassa nautitaan kahvit. Vapaa pääsy.
Maarian srk:n viestintä 4.10. / Eka
4.10.2019 10.27