Uutislistaukseen

Lauluja rakkaudesta ja vaikeita kysymyksiä Jumalalle

Rakastetut laulut soivat Paakarlassa syyskauden aikana. Paakarlan seurakuntakodilla järjestetään 30.8., 20.9., 4.10., 1.11., 15.11. ja 29.11. musiikki- ja keskusteluiltoja, jotka ovat saaneet nimensä Hectorin hittibiisistä Lumi teki enkelin eteiseen.
jippu-3572_nettiin_S.jpg

Illoissa kuullaan Hectorin lisäksi Juice Leskisen lauluja, mutta myös Junnu VainionIrwinin sekä Kassu Halosen sävellyksiä rakkaudesta ja elämän rosoisesta puolesta. Onpa ohjelmistossa edesmenneen Olli Lindholmin ja Yö-yhtyeen tuotoksiakin.

- Näissä lauluissa kuuluu ikävä Jumalan luo, ikävä rakkauteen ja vapauteen. Siksi nämä laulut ovat se kieli, jota rikottukin ymmärtää, uskoo Mikaelinseurakunnan musiikkievankelista Jippu, joka vastaa iltojen musiikista Mikaelmessun ylistystiimin kanssa.

- Halusin tuoda nämä laulut seurakuntaan, koska uskon, että edelleenkin baareissa rakastetaan juuri näitä lauluja. Osa ihmisistä ovat säilyttäneet syyn elää näiden laulujen ansiosta.

Kyseessä ei ole yhteislaulutilaisuus, mutta Jippu valitsee iltoihin tuttuja lauluja, joiden mukana on luonteva laulaa jos haluaa, tai vain kuunnella.

Iltojen keskusteluaiheet liittyvät lauluihin niin, että ihmiset saavat kertoa millaisia merkityksiä niiden olemassaololla on heidän elämässään.

- Lumi teki enkelin eteiseen –iltojen tarkoitus on rohkaista meitä elämään ja rakastamaan toisiamme, kohtaamaan kipeitäkin asioita laulujen ja keskustelun kautta.

Tilaisuuden lopuksi on rukousta ja sielunhoitomahdollisuus.

Lumi teki enkelin eteiseen –illat Paakarlan seurakuntakodilla (Laivateollisuudenkatu 28) 30.8., 20.9., 4.10., 1.11., 15.11. ja 29.11.2019 klo 18.00

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 27.8.2019 / JK, MS)

2019-08-27 11:52:00.0