Uutislistaukseen

Kesäistä yhteislaulun tunnelmaa Ruissalon metsäkirkossa

Laulu raikaa ensi sunnuntaina 11.8. Ruissalon metsäkirkossa, kun luonnon äärellä lauletaan yhdessä Suvilinnun lauluhetkessä.
Kuva Suvilinnun laulut -lauluvihoista.

Laulutuokio on noin kolme varttia kestävä yhteislaulutilaisuus, jossa lauletaan Kirkon Ulkomaanavun tuottamasta ”Suvilinnun laulut” –vihkosesta sekä hengellisiä lauluja että kansanlauluja ja iskelmiä, joista esimerkkinä Satumaa ja Anna mulle tähtitaivas.

Tutut laulut voivat tuoda mieleen erilaisia muistoja vuosien varrelta.

Laulaminen itsessään virkistää ja antaa mahdollisuuden tunteiden ilmaisulle, kuvailee Mikaelinseurakunnan kanttori Silvia Koski.

Laulattajana toimii Silvia Koski ja säestyksestä vastaa haitarilla Taina Laiho, tosin säävarauksella. Jos ilma sallii saattaa Koski itse tarttua viulun kaulaan. Niin haitari kuin viulukaan ei kestä sadetta.

Yhdessä laulaminen on mukava sosiaalinen tapahtuma ja voimaannuttaa. Oman tunnelmansa tuo se, että tilaisuus tapahtuu ulkona metsän helmassa, Koski sanoo.

Suvilinnun lauluhetken jälkeen metsäkirkossa on mahdollisuus osallistua Suvihartauteen, jonka kesto on noin 30 minuuttia ja juoda retkikahvit diakoniatyön hyväksi.

Ennen Suvihartautta olevassa lauluhetkessä musiikkipainotus on laulelmissa ja iskelmissä ja hartaudessa lauletaan lähinnä virsiä.

Suvilinnun lauluhetki Ruissalon metsäkirkossa, Honkapirtiltä 300 metriä metsään päin, Albert Ravilan raitilla sunnuntaina 11.8.2019 kello 17.00-17.45. Suvihartaus kello 18.00-18.30.

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 6.8.2019 / JK)

Tue Aug 06 12:16:00 EEST 2019