Uutislistaukseen

Pop-up–silitystalkoita Karderoopissa

Vaateapu Karderoopissa silitetään siistejä vaatteita lähimmäisille pop-up–silitystalkoissa viitenä iltana elokuun alkupuolella.
pop-up-silitystalkoiden mainos

Karderoopi jakaa lahjoituksena tulleita vaatteita ja kodintarvikkeita turkulaisille ja kaarinalaisille diakoniatyön asiakkaille. Karderoopille on tärkeää, että tarvitseville voidaan antaa puhtaita, ehjiä ja siistejä vaatteita, jotka kestävät käyttöä. Siksi pesun lisäksi lähes kaikki eteenpäin lähtevät vaatteet ja kodintekstiilit myös silitetään.

Kevään aikana Karderoopi sai ennätysmäärän lahjoituksia. Sen vuoksi Karderoopissa järjestetään pop-up-silitystalkoita, joiden ajankohtaan kaikki kiinnostuneet voivat vaikuttaa. Talkoisiin voi osallistua yksin tai kokoamalla oman talkoopoppoon.

Pop-up-silitystalkoiden ajankohdaksi voi valita itselle sopivan päivän seuraavista vaihtoehdoista: 6.8., 7.8., 8.8., 13.8. tai 15.8. klo 15.30–19. Karderoopissa on silitysvälineet viidelle henkilölle. Myös oman silitysraudan ja -laudan voi ottaa mukaan. Talkoosilittäjille on tarjolla kahvia ja teetä sekä pientä purtavaa ja palkaksi talkoista saa hyvän mielen.

Talkoisiin voi ilmoittautua viikkoa aikaisemmin sähköpostitse niina.torikka@evl.fi tai puhelimitse 040 3417486 ja pop-up-silitystalkoot toteutetaan, jos päivämäärälle on vähintään kolme osallistujaa. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän vaateapu Karderoopi löytyy Ispoisista osoitteesta Kaarlentie 2.

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 26.7.2019)

Fri Jul 26 11:22:00 EEST 2019