Seurakunnat tarjoavat maksutonta puuhailua heinäkuussa

27.6.2019 09.15

Nummen seurakuntakodin Punainen tupa kesällä

Aina ei tarvitse lähteä kesämatkalle kauaksi kotipaikkakunnaltaan, vaan kesäfiiliksen voi löytää myös ihan läheltä. Seurakunnilla on tarjottavanaan Turun alueella monenlaista mukavaa tekemistä heinäkuussa ja vielä osittain ilmaiseksi.

Henrikinkirkolla vietetään maanantaisin 8.-29.7 kello 10-13 Perheiden heinäkuuta, jossa voi kokea rentoa yhdessäoloa, askarrella ja juoda kahvia tai mehua. Perheiden kesäkahvilaan voi ottaa omat eväät tai puuhaa mukaan. Lapset voivat jättää pehmounilelunsa viikoksi kirkkoon yöpymään ja seuraavalla kerralla selviää, mitä kaikkea unikaveri teki yökylässä.

Keskiviikkona 17.7. kello 11 alkaen Henrikinkirkolla vietetään yhden vanhemman perheiden piknikiä. Ohjelmassa on lautapelejä, pomppulinna ja muuta hauskaa. Omat eväät kannattaa ottaa mukaan, seurakunta tarjoaa pientä tarjoilua.

Hennalan seurakuntatalon kesäkahvilassa, Satavassa voi viettää aikaa keskiviikkoisin kello 15-19 aina 28.8. asti. Hennalassa pääsee mukavasti kesämökkitunnelmaan ja paikalle pääsee kätevästi busseilla 14 ja 15 Turun keskustasta.

Päivä alkaa hartaudella ja kahveilla kello 15. Uimapukusauna on lämpimänä kello 15.30-19. Pulahtaminen Hennalan rannassa edellyttää kohtuullista uimataitoa, sillä ranta on äkkijyrkkä ja syvä. Aivan seurakuntataloon vierestä lähtee lenkkipolku ja pihalla voi pelata kaikenlaisia pelejä ja leikkejä. Tarjoilut kustantavat pienen maksun.

Torstaisin elokuun puoliväliin saakka kello 18-20 Nummen seurakuntakodin Punaisen tuvan pihapiirissä (15.8. Nummen seurakuntatalolla) kokoontuvat yksinasuvat työikäiset kahvittelemaan, jutustelemaan ja pelaamaan erilaisia pihapelejä, kuten mölkkyä, tikanheittoa ja sulkapalloa kesäisissä maisemissa. Kahvit lisukkeineen kello 18-18.30 kustantavat 2 euroa ja myynnissä on myös grillimakkaraa euron hintaan noin kello 19. Illan päätteeksi vietetään iltahartautta.

- Nummen seurakuntakodin umpipiha on vehreä keidasmiljöö, joka on tutustumisen arvoinen. Keskeltä kaupungin hälyä voi astua kuin toiseen maailmaan, kehuu diakoni Kaija Jokinen.

Joka toinen kerta luvassa on erikoisohjelmaa. Ohjelmassa on kitarakonserttia, tietokilpailua ja yllätysohjelmaa. Esimerkiksi 18.7. kirjailija Kai Aartoma kertoo romaanistaan Kahden joen kaupunki.

Lähetyksen kesäkahvila Varissuon kirkon alapihalla on avoinna 28.8. saakka aina keskiviikkoisin kello 13-15. Åbo svenska församlingin Sommarcaféessa Aureliassa pääsee niin ikään kahvittelemaan ja rupattelemaan 28.8. saakka keskiviikkoisin kello 13-15. Eläkeläiset kokoontuvat puolestaan Raunistulan kesäkahvilassa parillisten viikkojen keskiviikkoisin kello 13-14.30. Kesäkahviloissa tarjoilusta peritään pieni maksu.

  • Perheiden heinäkuu Henrikinkirkolla (Peltolantie 2), nuorisotila Piikissä maanantaisin 8.-29.7. kello 10-13
  • Hennalan seurakuntakodin (Hennalantie 10, Satava) kesäkahvila keskiviikkoisin 28.8. saakka kello 15-19
  • Yksinasuvien kesäkahvila Nummen seurakuntakodin pihapiirissä (Papinkatu 2) torstaisin 15.8. saakka kello 18-20
  • Lähetyksen kesäkahvila Varissuon kirkolla (Kousankatu 6) keskiviikkoisin 28.8. saakka kello 13-15
  • Åbo församlingenin Sommarcafé Aureliassa (Aurakatu 18, 1. kerros) keskiviikkoisin 28.8. saakka kello 13-15
  • Raunistulan seurakuntatalon (Murtomaantie 12) kesäkahvila 10.7./24.7./7.8./21.8. kello 13-14.30

« Uutislistaukseen