Uutislistaukseen

Seurakuntayhtymästä Vuontispirtin suurin omistaja

Enontekiöllä Lapissa Pallastunturin lähellä sijaitseva Vuontispirtti on vaatimaton seurakuntien omistama hotelli kauniissa maisemissa.
Kuvassa järvimaisema Lapista, taustalla tunturi.

Maisema hotellilta Vuontisjärvelle. Kuva vuodelta 2011.

Kuva Vuontispirtin päärakennuksesta vuodelta 2011, kuva seurakuntayhtymä

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä ostaa Tampereen seurakuntayhtymän osuuden Vuontispirtistä hintaan 179 333 euroa. Kaupan myötä Turun ja Kaarinan seurakunnille tulee osake-enemmistö 56,2 prosentin osuudella. Tästä päätti torstaina 13. kesäkuuta kokoontunut Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto.

Vuontispirtti on Enontekiöllä sijaitseva tunturihotelli, jonka omistavat seurakunnat yhdessä. Suurimpina omistajina ovat olleet Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, Tampereen seurakuntayhtymä ja Rovaniemen seurakunta.

Turun ja Kaarinan omistusosuus on ollut 33,73 prosenttia, Tampereen 23,29 prosenttia ja Rovaniemen 8,03 prosenttia. Loput 31 seurakuntaa omistavat kahdesta 11:een osaketta. Omistajina on pienillä osuuksilla myös muita seurakunnallisia toimijoita, Kirkon hallintovirkamiehet, Kirkkohallitus ja Kirkkopalvelut. Raision seurakunta on mukana 11 osakkeella (4,42 % osakekannasta). Salon seurakunta omistaa kaksi osaketta.

Nykyisiä tunturihotelleja vaatimattomammalle hotellille ei ole tarkoituksella hankittu anniskeluoikeuksia ja asiakaskunta muodostuukin retkeilijöistä ja talvella hiihdon harrastajista. Vuontispirtti on avoin kaikille. Noin puolet asiakkaista on eri seurakuntien ryhmiä.

Omistajaseurakuntien jäsenillä on mahdollisuus majoittua Vuontispirtille kymmenen prosenttia muita edullisemmin. Vuontisjärven rannalla oleva hotelli muodostuu päärakennuksesta ja useista pienistä rakennuksista ja mökeistä.

Vuontispirtin kiinteistön arvo on 470 000 euroa ja kassavaranto 300 000 euroa. Tampereen seurakuntayhtymä haluaa nyt luopua omasta omistusosuudestaan. Kaupan jälkeen Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän enemmistöomistus 1980-luvun lopulla hankitusta hotellista on 56,2 prosenttia.

(Seurakuntayhtymän viestintä 13.6.2019 / PH)

Thu Jun 13 21:24:00 EEST 2019