Uutislistaukseen

Piikkiössä omistetaan ilta rakkaudelle

Miltä rakkaus tuntuu? Piikkiön seurakuntakeskuksessa puhutaan rakastamisesta musiikin ja runonlausunnan keinoin perjantaina 22.3. klo 17.30 alkaen. Ilta rakentuu Niilo Rantalan säveltämien ja esittämien rakkausrunojen ympärille, joiden taustoihin Heidi Pyykkönen yleisön johdattaa.
Niilo Rantala

Kerronnallinen konsertti kuvaa rakkauteen liittyvien tunteiden kirjoa – varmuutta ja epävarmuutta, onnea ja tuskaa, täyttymistä ja luopumista, suurta ihmettä. Illan aikana esitettävät runot ovat Rantalan ja Pyykkösen syksyllä 2018 ilmestyneestä rakkausrunoelmasta Aina, joka on heidän Rakkaus-trilogiansa ensimmäinen osa.

Ohjelmallisen osuuden lisäksi seurakuntakeskuksessa on tarjolla iltapalaa sekä arpajaiset Yhteisvastuukeräyksen tueksi. Tapahtumaan on vapaa pääsy, ohjelmamaksu 10 euroa.

Niilo Rantala on turkulaislähtöinen lauluntekijä ja vapaa kirjoittaja. Rantala on toiminut aktiivisesti niin musiikin kuin teatterinkin saralla 2000-luvun alusta lähtien. Heidi Pyykkönen on runoilija, teatteriharrastaja ja vapaa kirjoittaja.

”Aina” – Ilta rakkaudelle Piikkiön seurakuntakeskuksessa (Hepojoentie 4, Piikkiö) pe 22.3. klo 17.30.

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 15.3.2019 / RK)

Fri Mar 15 12:31:00 EET 2019