Uutislistaukseen

Lasten urkusatu tutustuttaa urkusointujen saloihin

Mikaelinkirkossa toteutettava Lasten urkusatu -tapahtuma on jo perinteeksi muodostunut osa Turun konservatorion ja Turun Filharmonisen Orkesterin järjestämiä Lasten musiikkijuhlia, joilla tehdään soittimia ja musiikkia tutuksi lapsille. Kaikille avoin tapahtuma järjestetään kirkossa kahdesti: perjantaina 22.3. klo 16.30 ja lauantaina 23.3. klo 13.30.
Mikaelinkirkon urut ja kanttori Hakanpää

Kuva: Timo Jakonen

"Urkusatu on noin 10 minuutin mittainen pieni tarina soitinten kuningattaresta ja hänen elämästään", kertoo Mikaelinseurakunnan johtava kanttori Marko Hakanpää.

Tarinan aikana tutustutaan urkujen erilaisiin ääniin hiljaisimmasta voimakkaimpaan.

"Lyhyen musiikillisen tarinan jälkeen lapset saavat kokeilla urkujen soittamista, mikä lienee tapahtuman kohokohta. Kesämökin kokoinen soitin on lapsille elämys jo itsessään, saati kun pääsee itse kokeilemaan, mitä ääniä niistä tulee."

Tilaisuudesta vastaavat kanttori Hakanpää ja tarinan kertojana toimiva perhediakoni Pauliina Liukkonen.

"Toivomme, että mukana oleville jää iloinen ja mukava mielikuva soittimista suurimmista ja monipuolisimmista", Hakanpää sanoo.

Lasten urkusatu perjantaina 22.3. klo 16.30 ja lauantaina 23.3. klo 13.30 Turun Mikaelinkirkossa, Puistokatu 16. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 15.3.2019 / JK)

Fri Mar 15 11:04:00 EET 2019