Uutislistaukseen

Seppo Rissasen omaelämäkerran julkistus Mikaelissa 28.3.

Suomen Lähetysseuran uutuuskirja Tehtävä suoritettu – Matkani arvojen viidakossa on Lähetysseuran aiemman toiminnanjohtaja Seppo Rissasen (s. 1954) omaelämäkerta.
Rissanen Tehtävä suoritettu 19_M.png

Seppo Rissasen omaelämäkerta - Tehtävä suoritettu

Rissasen juuret ovat syvällä Karjalan Nurmeksessa, mutta työ kulttuurien tutkimuksen, orientalistiikan sekä uskontodialogin parissa on vienyt häntä ympäri maailmaa.

Teologian tohtoriksi ja filosofian maisteriksi opiskellut Rissanen etsi yhteyksiä maahanmuuttajiin ja pakolaisiin jo seurakuntatyössään Turussa. Myöhemmin Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtajana hän uudisti järjestön toimintatapoja ja kehitti kansainvälistä yhteistyöverkkoa vastaamaan odotuksiin kirkon kansainvälisen työn sisällöstä ja kehitysyhteistyöstä.

Arvojen viidakko yllätti välillä kuitenkin kokeneenkin järjestöjohtajan. Hän arvioi, että yksi teologian ja filosofian suurista kysymyksistä on, missä määrin ihmisellä on vapautta tehdä valintoja: ”Jokainen tietää käytännön kokemusten kautta, ettemme voi vaikuttaa kaikkiin asioihin elämässämme, ne tulevat annettuina ja osin seuraavat toisten ihmisten ratkaisuja. Siitä huolimatta joudumme niiden edessä tekemään omia valintojamme, jotka puolestaan vaikuttavat toisten ihmisten elämään.”

Rissanen kokee elämänsä annettuna tehtävänä; hän on joutunut eri vaiheissa tekemään monia muiden asettamia, toisten ihmisten elämään vaikuttaneita arvovalintoja. Jotkut olivat hänen ratkaisuistaan eri mieltä. Niissä oli kyse mm. nationalismin, tasa-arvon, ihmisoikeuksien, islaminpelon, homofobian, vammaisten ja vähemmistöjen oikeuksien ongelmista.

Kirja julkistetaan Turussa, Mikaelin seurakuntakodissa, Puistokatu 13,  torstaina 28.3.2019 klo 15, kahvitarjoilu klo 14.30 alkaen.

Turun Mikaelinseurakunta 14.3.2019 / TH

 

 

2019-03-14 17:09:00.0