Uutislistaukseen

Henrikinkirkko talvella

Aamuisista äänenavauksista potkua päivään

13.2.2019 08.48

Henrikinkirkon Ruususalissa herätään perjantaisin pirteästi uuteen aamuun puolen tunnin mittaisilla äänenavaus- ja lauluharjoituksilla aina 5. huhtikuuta saakka.

Äänenavaukset on tarkoitettu kaikille laulamisesta innostuneille, mitään aikaisempaa kokemusta ei tarvita.

"Aamu on paras hetki laululle, herätteleehän se mielen ja kehon uudelle päivälle", sanoo Henrikinseurakunnan johtava kanttori Olli-Pekka Laakkonen.

Aamunavaus aloitetaan pienellä jumpalla ja mukana on erilaisia hengitys- ja ääniharjoituksia.

"Lopuksi laulamme yhden tutun ja ehkä vähän vieraammankin laulun", Laakkonen kertoo. Laulujen valinnassa huomioidaan eritasoiset laulajat.

Aamuisia äänenavauksia pidettiin viimeksi pari vuotta sitten ja ne olivat yllättävän suosittuja. Paikalla oli kerrallaan 10-20 innokasta laulajaa.

"Tärkeintä on laulun ilo ja hyvä mieli, ja jos jotain uutta oppii, sehän vain lisää innostusta, Laakkonen tiivistää.

Aamun äänenavaukset Turun Henrikinkirkon Ruususalissa, Peltolantie 2, perjantaisin 5.4.2019 saakka klo 8.30-9.00

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 13.2.2019 / JK)