Joulukirkkoja lapsille – ja muutakin joulupuuhaa

17.12.2018 15.30

Lasten joulukirkossa.

Jouluinen kirkko on elämys ihan minkäikäiselle tahansa. Kirkoissa Turussa ja Kaarinassa on joulunajan pyhinä myös tapahtumia, joiden valmistelussa on ajateltu aivan erityisesti lapsiperheitä.

Lasten Kauneimmat joululaulut lauletaan vielä Kaarinan kirkossa aatonaattona sunnuntaina 23.12. klo 16. TarinaTehdas kertoo laulujen lomassa Joulun salaisuuden. Varissuon kirkossa Perheiden Kauneimmat joululaulut alkaa jouluaattona 24.12. klo 14.

Lasten joulukirkko on jouluaattona 24.12. Maarian kirkossa klo 14, Pyhän Katariinan kirkossa klo 14.30 ja Mikaelinkirkossa klo 15 sekä ruotsinkielinen Familjens julbön CCI-poikakuoron kanssa Tuomiokirkossa klo 12.15. Paattisten kirkossa alkaa jouluaaton perhekirkko klo 16. Jouluaamun 25.12. perheiden joulukirkko alkaa Tuomiokirkossa klo 10.

Sunnuntaina 30.12. klo 18 Henrikinkirkossa on Enkelikirkko, jonne voi tulla enkeliksi pukeutuneena.

Tuomiokirkossa on nähtävänä lasten jouluseimi kirkon aukioloaikoina aina nuutinpäivään saakka. Kaarinan kirkon ikkunaan on Lahja lapselle –keräyksen 10 vuoden kunniaksi rakennettu nukkekaappi Jouluntalo, jonka kahdeksassa kodissa vietetään jouluaattoa eri tavoin.

Maarian pappilan vanhan porttirakennuksen suojissa pääsee seimen äärelle joka päivä klo 10-17. Pappilan puistossa kulkee myös enkelipolku, jonka viiden seisahduksen tauluissa kerrotaan, miten enkeli kertoi Jeesuksen syntymästä Marialle, Joosefille, paimenille ja itämaan tietäjille.

Jos joulunpyhinä tuntuu aika pitkältä, niin joulupuuhaa löytyy myös netin Lastenkirkosta. Osoitteessa lastenkirkko.fi on joulukalenteri pienine tehtävineen, lasten joululaulukaraoke, joulutarinoita sekä kaksi kymmensivuista pakettia tulostettavaa joulupuuhaa. Lastenkirkko.fi –palvelun tarjoaa seurakuntien palvelujärjestö Nuori kirkko ry yhteistyössä muun muassa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kanssa.

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 17.12.2018 / MV)

« Uutislistaukseen