Uutislistaukseen

Kauneimmat joululaulut soivat yöllä Mikaelinkirkossa

Turun Mikaelinkirkko kutsuu iltavirkkuja nauttimaan Kauneimmista joululauluista lauantaina 15. joulukuuta kello 22. Vastaava tapahtuma järjestetään kirkossa samaan kellonaikaan myös jouluaattona.
Yön Kauneimmat joululaulut Mikaelinkirkossa. Kuva Timo Jakonen.

Luvassa on yhteislaulua ja adventin tuttuja ja tunnelmallisia säveliä urkusäestyksellä, kertoo Mikaelinseurakunnan kanttori Marko Hakanpää.

- Perinteisyys tuntuu olevan suosiossa. Tämä on ollut yleisöpalautteessa monen toivomuksena, joten mukana ei ole bändiä eikä värivaloja.

Mikaelin yöllisten joululaulujen perinteen aloitti kirkkoherra Jouni Lehikoinen lähes 15 vuotta sitten. Varsin pian kävi selväksi, että myöhäiselle tunnelmoinnille on kysyntää.

- Kun sitä aikoinaan kokeiltiin, kirkko tuli aivan täyteen, joten tehtiin sama uudestaan ja suosio tuntuu jatkuvan, Hakanpää jatkaa.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Kirkossa kerätään kolehti Suomen Lähetysseuralle, jonka kampanja Kauneimmat joululaulut –yhteislaulutilaisuudet on.

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 12.12.2018 / SA)

Wed Dec 12 13:16:00 EET 2018