Seurakuntien joulumyyjäisistä joulutarpeita kotoisasti

28.11.2018 10.24

Jouluvalmisteluihin voi ryhtyä vähän leppoisammin ja samalla hyvää toimintaa tukien joulun myyjäispöytien äärellä.

Seurakuntakotien joulumyyjäisissä joulunalusajan puuhia avittavat leivonnaisilla, jouluruuilla, käsitöillä ja muulla lahjapaketteihin käärittävällä muun muassa partiolaiset sekä seurakuntien eri toimintapiirit. Usein myyjäistunnelmaa nostattavat myös jouluinen buffetti ja arpajaiset.

Myyjäissesonki alkaa lauantaina 1.12. Kaarinan kirkolla ja Henrikinkirkolla klo 11-13 sekä Martin seurakuntatalolla ja Runosmäen seurakuntatalolla klo 12-14. Kaarinan kirkolla Rantakaarinat–lippukunnan myyjäisissä on mukana myös kaarinalaisia käsityöläisiä. Adventtisunnuntaina 2.12. Verbum Sonans myy joululauluja Maarian pappilalla klo 11.15 alkaen.

Itsenäisyyspäivänä 6.12. Pyhän Katariinan kirkkoaukiolle levittäytyy Joulutori klo 11-14 ja Eerikinkatu 1:n Nuortentalolle samaan aikaan Partiolaisten joulumyyjäiset. Joulutorilla Pyhän Katariinan kirkkoaukiolla on myyntikojujen lisäksi historiaa, musiikkia ja puuhaa pikkuväelle.

Lauantaina 8.12. myyjäisiä pidetään Mikaelin seurakuntakodissa klo 11-13 ja Hannunniitun seurakuntakodissa klo 12-14. Mikaelin joulumyyjäisiin on rakennettu myös kirjakirppis. Paattisten seurakuntatalossa myyjäiset järjestetään lauantaina 15.12. klo 11-12.

Lue myyjäisistä tarkemmin

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 28.11.2018 / MV)

« Uutislistaukseen