Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Monien perheiden taloudellinen tilanne on niin tiukka, että jo pelkästään parin viikon joululoma ilman kouluruokailuita saa kukkaron soikeaksi. Tuolloin joululahjoista voi vain haaveilla. Unelmat kuuluvat kuitenkin kaikille lapsille, ja joskus pientenkin toiveiden toteutuminen antaa tulevaisuudenuskoa.
Diakoniatyöntekijät ovat syksyn mittaan kyselleet asiakasperheiden lasten toiveita, joita välitetään vapaaehtoisille lahjoittajille. Toiveet saavat olla arvoltaan 20-50 euron hintaisia. Vuodesta toiseen suosikkilahjojen listalla on leluja, pelejä ja urheiluvälineitä. Yli kymmenvuotiaat lapset voivat halutessaan toivoa lahjan sijasta korkeintaan 40 euron hintaista lahjakorttia.
Lasten lahjatoiveita välitetään lahjoittajille 22.-27.11. välisenä aikana. Puhelimitse palvellaan numerossa 040 341 7660 arkisin klo 11-16, lahjavälitys ei ole avoinna lauantaina ja sunnuntaina. Vaihtoehtoisesti voi myös täyttää sähköisen lomakkeen osoitteessa turunseurakunnat.fi, tuolloin lahjatoiveen saa omaan sähköpostiinsa. Toiveen lisäksi lahjoittajille kerrotaan lapsen sukupuoli ja ikä.
Paketoimattomat lahjat tuodaan 26.-30.11. tai 3-4.12. välisenä aikana klo 10-18 Diakoniakeskukseen, Puutarhakatu 22. Vaihtoehtoisesti lahjat voi viedä myös Kaarinan kirkolle, Voudinkatu 2, 26.-30.11. välisenä aikana klo 11-18. Vapaaehtoiset paketoivat lahjat, jotka kuljetetaan seurakuntiin perheille jaettavaksi.
Noin tuhat turkulaista ja kaarinalaista lasta on vuosittain saanut oman lahjapakettinsa keräyksen kautta. Heidän lisäkseen hyvää joulumieltä ovat saaneet lahjoittajat ja kaikki muut keräyksen hyväksi työskennelleet noin sata vapaaehtoista, jotka toimivat lahja-agentteina, toiveiden välittäjinä, pakkaajina ja autonkuljettajina.
(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 15.11.2018 /MS)
15.11.2018 11.09