Uutislistaukseen

Maailman ensimmäinen valtakunnallinen sukuselvitys Kirjuri-jäsentietojärjestelmällä tehtiin Turussa

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän keskusrekisterissä pilotoidaan ensimmäisinä Suomessa jäsentietojärjestelmä Kirjurin KirDiä eli toiminnallisuutta, jonka avulla sukuselvitykset perunkirjoitusta varten saadaan tehtyä valtakunnallisesti yhdessä paikassa. Perjantaina Kirjurin KirDin kautta tehtiin maailman ensimmäinen valtakunnallinen sukuselvitys.

Sukuselvitykset tilataan nykyisen järjestelmän mukaan erikseen jokaisesta seurakunnasta, jossa vainaja on ollut kirjoilla elämänsä aikana 15-vuotiaasta kuolemaan asti. Nyt KirDi mahdollistaa henkilön kaikkien tietojen saamisen virkatodistukselle yhdestä seurakunnasta.

Turku pilotoi järjestelmää ensimmäisenä, ja ensi vuonna toivottavasti valtakunnallisen sukuselvityksen mahdollisuus laajenee muihinkin pilottiseurakuntiin.

Muutos on historiallinen Suomen kirkonkirjojen pidossa, sillä tähän saakka vuosisatojen ajan jokainen seurakunta on antanut todistukset vain oman seurakuntansa tiedoista.

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 26.10.2018 / MV)

Fri Oct 26 15:54:00 EEST 2018