Seurakuntavaalien ennakkoäänestys tulee tarvittaessa myös kotiin

Ilmoittautuminen tehdään virka-aikana arkisin klo 8–15.45 puhelimitse oman seurakunnan seurakuntasihteerille. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän puhelinvaihde palvelee numerossa 040 3417 111. Seurakuntasihteerien suorat yhteystiedot löydät vaalisivuiltammeLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Ilmoituksen kotiäänestyksestä voi tehdä äänestäjän lisäksi myös esimerkiksi lähiomainen.
Kotiäänestykset järjestetään 6.−9.11. klo 9−20 ja 10.11. klo 9−16. Äänestäjälle ilmoitetaan etukäteen ajankohta, jolloin vaalitoimitsija saapuu toimittamaan äänestyksen. Kotiäänestyksessä on äänestäjän ja vaalitoimitsijan lisäksi oltava mukana äänestäjän valitsema tai hyväksymä 18 vuotta täyttänyt avustaja. Jos äänestäjän ei ole mahdollista järjestää avustajaa itse, sen järjestää seurakunta. Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää myös omaishoitaja.
Marraskuun seurakuntavaaleissa valitaan kirkkoon uudet päättäjät nelivuotiskaudelle 2019–2022. Turkulaiset ja kaarinalaiset valitsevat uudet luottamushenkilöt yhteiseen kirkkovaltuustoon ja kymmenen paikallisseurakunnan seurakuntaneuvostoon. Ennakkoäänestys on 6.–10.11. ja varsinainen vaalipäivä 18.11.
(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 23.10.2018 / RK)
23.10.2018 09.14