Uutislistaukseen

Tulevan arkkipiispan pääsiäisajatuksia

”Pääsiäisen aika kertoo meille valosta, se kertoo meille ilosta ja ennen kaikkea myös siitä, että se, mikä useimmiten aiheuttaa meille perimmäisen pelon tunteen – eli kuolema – on voitettu."
Narsissit ikkunalla.

"Ja jos kerran kuolema on voitettu, niin onko silloin itse asiassa enää mitään, mitä meidän pitäisi pelätä. Tällaisia asioita pääsiäinen tuo esille.”

Pääsiäisen merkityksestä kertoo kesäkuussa evankelisluterilaisen kirkon arkkipiispana aloittava Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma pääsiäisaamun Toivo-ohjelmassa Radio Auran Aalloilla 90,5 sunnuntaina 1.4. klo 10 alkaen. Toimittajana on Markus Majabacka.

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 29.3.2018 / MV)

2018-03-29 15:26:00.0