Uutislistaukseen

Maria patsas

Hiljaisuuden lauluja Martinkirkossa

21.3.2018 12.33

Maineikas turkulainen vokaaliyhtye Schola Gregoriana Aboensis esiintyy hiljaisen viikon aluksi ilmaisessa konsertissa Martinkirkossa maanantaina 26.3. klo 18.Maineikas turkulainen vokaaliyhtye Schola Gregoriana Aboensis esiintyy hiljaisen viikon aluksi ilmaisessa konsertissa Martinkirkossa maanantaina 26.3. klo 18.

Yhtye on erikoistunut gregoriaanisiin messusävelmiin, jota esitetään pääasiassa latinankielisin sanoin. Vaikka SGA liittyy katoliseen seurakuntaan, yhtye ei ole seurakunnan kuoro, vaan itsenäinen vokaaliyhtye.

– Vokaaliyhtyeen pani alulle katolisen seurakunnan jäsen Daniel Rego ja allekirjoittanut vuonna 2013. Yhtyeessä on tällä hetkellä 10 miestä. Mukaan on tullut myös katolisen seurakunnan ulkopuolisia laulajia, jotka pitävät tästä musiikista ja haluavat olla mukana tekemässä sitä, kertoo toinen perustajajäsen Robert Paul. 

Yhtye esiintyy ahkerasti kotimaassa ja esiintymismatkat ovat vieneet yhtyettä mm. Portugaliin ja Roomaan laulamaan.

Martinkirkossa kuullaan nyt pääsiäisen aikaan sopivia lauluja. Ohjelmassa on kymmenkunta gregoriaanista, latinaksi laulettavaa sävelmää, joista aukeaa hiljaisen viikon syvin sanoma – Kristuksen kärsimys, kuolema, armo, ylösnousemus ja kiitollisuus.

Osan lauluista on sovittanut ja esittää Martin seurakunnan kanttori Atte Tenkanen.  Myös fil. tri Jopi Harri, joka on ortodoksiseen kirkon jäsen ja ortodoksiseen kirkkomusiikkiin syvällisesti paneutunut laulaja, on sovittanut hiljaisuuden lauluihin sävelmän.

Hiljaisuuden lauluja Martinkirkossa 26.3. klo 18 – Vapaa pääsy