Uutislistaukseen

Kirkollisveroprosentiksi vahvistui 1,25

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä kirkollisveroprosentti on ensi vuodesta lähtien neljänneksen nykyistä yhtä prosenttia korkeampi eli 1,25.
Pyhän Katariinan kirkko talvella

Yhteinen kirkkovaltuusto äänesti asiasta toistamiseen. Viime kerralla äänestys tapahtui suljetulla lippuäänestyksellä, joka koettiin julkisuusperiaatteen vastaiseksi muotovirheeksi. Äänestys uusittiin torstaina 23.11. avoimena huutoäänestyksenä ja tulokseksi tuli, että 31 kirkkovaltuutettua äänesti 1,25 prosentin puolesta. 17 valtuutettua oli kokouksessa esitetyn maltillisemman korotuksen, 1,15 prosentin kannalla. Kaksi henkilöä äänesti tyhjää. Äänestyksessä oli läsnä 50 kirkkovaltuutettua.

Esitys 4 + 1 -seurakuntajaosta eteni kirkkovaltuustoon

Yhteisen kirkkoneuvoston kokouksessa puolestaan käsiteltiin uudelleen lausunto Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulille koskien seurakuntajaon muutosta.

Tästäkin äänestettiin. Äänestystulos oli sama kuin aiemmin, eli 5 - 5, jolloin kirkkoneuvoston puheenjohtajan ääni ratkaisi. Åbo svenska församlingin Siv Sandberg äänesti tyhjää. Esitys seurakuntajaosta oli uudelleen kirkkoneuvoston listalla siksi, että se palautettiin 26.10. kirkkovaltuustosta uuteen valmisteluun. Tässä esittelyssä huomioitiin Paattisten seurakunnan aloitteen osalta niiden seurakuntien lausunnot, joita Paattisten aloite koski. Kirkkoneuvoston kokouksessa Piikkiön seurakunnan edustaja Mirjo Kanervavuori jätti eriävän mielipiteensä. Eriävän mielipiteensä jättivät myös Auvo Heikkilä Paattisilta, Helmi-Riitta Toivari Tuomiokirkkoseurakunnasta ja Sakari Itähaarla Martinseurakunnasta.

Kirkkohallitus tekee lopullisen päätöksen

Yhteinen kirkkovaltuusto pääsee päättämään seurakuntajaosta kokouksessaan 7. joulukuuta. Kirkkoneuvostossa äänetyksen voittanut esitys noudattaa pääpiirteissään tuomiokapitulin esitystä, jonka mukaan seurakuntayhtymään muodostettaisiin neljä suurta suomenkielistä seurakuntaa: Maarian seurakunta, johon yhdistyisi Paattisten seurakunta, Mikaelinseurakunta, johon yhdistyisi Martinseurakunta, Kaarinan seurakunta, johon yhdistyisi Piikkiön seurakunta ja Tuomiokirkkoseurakunta, johon yhdistettäisiin Henrikinseurakunta ja Katariinanseurakunta.

Henrikinseurakunta oli käsitellyt oman lausuntonsa uudelleen seurakuntaneuvostossa ja tällä kertaa päätös oli, että Henrikin seurakuntaneuvosto vastustaa yhdistämistä Tuomiokirkkoseurakuntaan. Myös Katariinanseurakunta vastustaa yhdistymistä suureksi Tuomiokirkkoseurakunnaksi. Yhdistymisiä vastustavat myös Piikkiön seurakunta, Martinseurakunta ja Paattisten seurakunta. Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto on antanut yhdistymisestä myönteisen lausunnon. Myös Maarian seurakunta ja Mikaelinseurakunta kannattavat esitettyä seurakuntajakoa. Åbo svenska församling säilyy joka tapauksessa itsenäisenä seurakuntana, joka kuuluu Porvoon hiippakuntaan.

Seurakuntien ja seurakuntayhtymän lausunnot käsittelee vielä Turun tuomiokapituli, joka tekee asiassa päätöksen joulukuussa. Tämän jälkeen asiasta päättää lopullisesti kirkkohallitus ensi vuoden alkupuolella, todennäköisesti tammikuun lopun kokouksessaan. Jos yhdistymiset toteutuvat, muutos astuu voimaan vuoden 2019 alusta. Ensi vuoden seurakuntavaalit käytäisiin kuitenkin jo uuden seurakuntajaon mukaan.

Kuvassa Pyhän Katariinan kirkko talviasussa. Kuva Timo Jakonen

(Seurakuntayhtymän viestintä 23.11.2017 / PH)

 

23.11.2017 20.27