Uutislistaukseen

Kirkollisveroprosentista päätetään uudelleen

Yhteinen kirkkovaltuusto kutsutaan ylimääräiseen kokoukseen 23. marraskuuta. Päätös kirkollisveroprosentista halutaan varmistaa.
Kirkkovaltuusto koolla

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto päätti kokouksessaan torstaina kutsua kirkkovaltuutetut koolle kahden viikon kuluttua.

Kirkkovaltuusto päätti 26. lokakuuta nostaa Turun ja Kaarinan kirkollisveroprosentin yhdestä prosentista 1,25:een. Päätös tehtiin suljetulla lippuäänestyksellä. 

Äänestys koetaan kuitenkin muodoltaan ongelmalliseksi päätöksenteon julkisuusperiaatetta sääntelevän kirkkojärjestyksen kannalta. Kirkkovaltuusto kutsutaan koolle ylimääräiseen kokoukseen päättämään veroprosentista torstaina 23.11. klo 18. Vahvistettu kirkollisveroprosentti täytyy ilmoittaa veroviranomaiselle marraskuussa.

Yhteinen kirkkovaltuusto kokoontuu vielä 7. joulukuuta, jolloin esityslistalla on uudelleen esitys kirkkovaltuuston lausunnoksi tuomiokapitulille koskien seurakuntajakoa. Kirkkovaltuusto palautti lokakuussa esityksen seurakuntajaosta uuteen valmisteluun. Tuomiokapituli käsittelee lausunnon joulukuussa, ja asia etenee lopullisesti kirkkohallituksen päätettäväksi tammikuun lopussa.

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymään on esitetty seurakuntien yhdistymisiä niin, että nykyisen yhdeksän suomenkielisen seurakunnan sijasta vuoden 2019 alusta yhtymässä olisi neljä suurta suomenkielistä seurakuntaa. Åbo svenska församling pysyy muutoksessa ennallaan. Yhdistymisiä kuitenkin vastutetaan erityisesti Paattisilla, Piikkiössä, Martinseurakunnassa ja Katariinanseurakunnassa.

Kuvassa yhteinen kirkkovaltuusto kokouksessaan lokakuussa.

(Seurakuntayhtymän viestintä 9.11.2017 / PH)

Thu Nov 09 20:13:46 EET 2017