Uutislistaukseen

Kaksi musiikkimatkaa keskiajan ja reformaation sävelmaailmaan

Keskiajan Turku Tuomiokirkossa 29.6.-2.7.2017 tarjoaa kaksi syvällistä matkaa keskiajan lopun ja reformaation alun sävelmaailmaan Keskiajan Turku –kaupunkitapahtuman aluksi torstaina 29.6. ja perjantaina 30.6.
Anna Maria McElwain

Klavikorditaiteilija Anna Maria McElwainin konsertissa torstaina 29.6. klo 19 matkustetaan 1500-luvun sävellysten matkassa eri puolille Eurooppaa. ”Paluu hiljaisuuteen” –konsertissa kuullaan musiikkia muun muassa italialaisen Andrea Anticon nuottikokoelmasta vuodelta 1517.

Jo 1300-luvulla tunnettu klavikordi ei ole ainoastaan maailman hiljaisin soitin, vaan sen sanotaan myös olleen Johann Sebastian Bachin lempisoitin. McElwain on yksi harvoja klavikordiin erikoistuneita muusikoita maailmassa ja Nordic Historical Keyboard Festivalin taiteellinen johtaja.

Lauluyhtye Camerata Aboensis nostaa konsertissaan ”Novum Gaudium” (Uusi ilo) perjantaina 30.6. klo 19 esiin paitsi musiikin katolilaisia juuria – gragoriaanista laulua ja moniäänistä messua Trenton käsikirjoituksesta 1400-luvulta – myös luterilaisen reformaation musiikkia muun muassa Lutherin luottosäveltäjä Johann Walterilta ja tuotteliaalta Michael Praetoriukselta.

Keskiaikapäivien musiikillisena välipalana harpisti Hilda Kunnola vie kelttiharpulla keskiaikaisen kansanmusiikin ja kirkkomusiikin tunnelmiin Tuomiokirkon Pormestarin kuorissa to-la 29.6.-1.7. klo 12.30.

Keskiajan Turku –tapahtuma Vanhalla Suurtorilla, Turun tuomiokirkossa, Turun linnassa, Aboa Vetus & Ars Novassa sekä Rohan Tallien turnajaisissa vie tänä vuonna aikamatkalle vuoteen 1517 sekä reformaation alkuvuosikymmeniin 29.6.-2.7.2017.

Paluu hiljaisuuteen – klavikordimusiikkia keskiajalta. Anna Maria McElwain, klavikordi, Turun tuomiokirkossa to 29.6. klo 19. Novum Gaudium – Uusi ilo. Camerata Aboensis Turun tuomiokirkossa pe 30.6. klo 19. Vapaa pääsy, käsiohjelma 10 €.

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 22.6.2017 /MV)

2017-06-22 09:23:25.0