Uutislistaukseen

Kupittaan seurakuntakoti myytiin

21.6.2017 21.00

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto teki päätöksen Kupittaan seurakuntakodin myymisestä keskiviikkona.

Määräaikaan mennessä saatiin neljä tarjousta.

Sirkkalankatu 4:ssä Turussa sijaitseva seurakuntakoti myytiin Kansallis-kehitys Oy:lle.

Myyntihinta on 402.250 euroa. Tiloissa on kaksi vuokralaista, Turun kesäyliopisto ja Tapulitalo Oy.

Seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto päätti jo vuonna 2013, että Kupittaan seurakuntakoti on myytävien seurakuntatilojen listalla. Seurakuntakodissa on ollut jonkin verran Tuomiokirkkoseurakunnan toimintaa, jolle etsitään vaihtoehtoiset tilat läheltä Turun tuomiokirkkoa.

Keinokuitu kielletään arkuissa

Yhteinen kirkkoneuvosto päätti myös kieltää keinokuituisten arkkumateriaalien käytön hautauksissa ja tuhkauksissa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän hautausmailla ja krematorioissa lokakuun alusta lukien.

Keinokuitu arkuissa sisältää työturvallisuusriskin, se voi poltettaessa leimahtaa krematoriossa jo uunin sisäänvientivaunussa ja huoneilmaan pääsee savukaasuja, joille työntekijät saattavat altistua.

Keinokuituiset materiaalit aiheuttavat myös ympäristölle haitallisia hiukkaspäästöjä. Ne eivät myöskään maadu kuten luonnonmateriaalit. Ne vieläpä aiheuttavat haittaa krematoriouuneille; uunit eivät kestä yhtä kauan Suomessa kuin muissa Pohjoismaissa, joissa nämä materiaalit on kielletty aiemmin.

Ruusukorttelin asemakaavamuutoksesta valitetaan

Kolmas kiinteistötoimeen liittyvä asia oli kirkkoneuvoston päätös valittaa Turun hallinto-oikeudelle Ruusukorttelin asemakaavanmuutoksesta.

Turun kaupunki on laatinut TVT Asunnot Oy:n aloitteesta asemakaavamuutoksen Turun Ruusukortteliin, jonka naapurina sijaitsevat Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän omistamat As. Oy Turun Engelinpuiston ja Mikaelinpuiston asuinrakennukset.

Tehdyt muistutukset asemakaavasta eivät ole johtaneet mihinkään tulokseen eikä seurakuntayhtymän esittämiä muutosehdotuksia ole otettu huomioon. Turun kaupunginvaltuusto hyväksyi asemakaavan muutoksen 15.5.2017 olleessa kokouksessaan.

Paikalle on suunniteltu kahdeksankerroksinen kerrostalo, joka toteutuessaan pimentäisi As. Oy Engelinpuiston asunnot ja ensimmäisen kerroksen maan tasolla olevat terassit. Tulevan päiväkodin katon leikki- ja oleskelualueelta olisi esteetön näköyhteys aina kolmannen kerroksen asuntoihin saakka ja maanalaisen pysäköintitilan sisäänajo toisi pakokaasut asuntojen tuloilmanvaihdon kautta sisään asuntoihin.

Kirkkoneuvosto kokoontui viimeiseen kevätkauden kokoukseensa keskiviikkona 21. kesäkuuta.

(Seurakuntayhtymän viestintä 21.6.2017 / PH)