Uutislistaukseen

Piikkiön pappilan ja pihamaa.

Piikkiön pappilan puutarhajuhlassa istutetaan omenapuita

22.5.2017 11.33

Kaiken kansan puutarhajuhla kutsuu Piikkiön vanhan ja kauniin pappilan perinteikkäälle pihamaalle helatorstaina 25. toukokuuta.

Kaiken kansan puutarhajuhla aloitetaan helatorstain jumalanpalveluksella ”Kolmen vartin kirkolla” Piikkiön kirkossa klo 10. Helatorstaina muistetaan Jeesuksen taivaaseenastumista. Tänä vuonna helatorstai on seurakunnissa eri puolilla Suomea myös reformaation merkkivuoden tapahtumapäivä.

Jumalanpalveluksen jälkeen noustaan tie ylös pappilaan, jossa puutarhajuhlaa vietetään Luther ja Katariina –näytelmän sekä Commissatores Aboenseksen esittämän vanhan ajan musiikin merkeissä.

Pappilan puutarhaan istutetaan reformaation merkkivuoden kunniaksi omenapuita. Puutarhajuhlaan voi myös tuoda perinnekasveja puutarhaan istutettavaksi.

Myös partiolaiset järjestävät ohjelmaa puutarhajuhlaan. Tarjolla on kahvia ja soppaa.

Puutarhajuhla jatkuu noin klo 13 saakka.

Piikkiön 1700-luvun loppupuolella rakennettu kirkkoherranpappila sijaitsee kirkon pohjoispuolella Pappilantien varrella. Pappilaan liittyy Suomen puutarhanhoidon uranuurtaja, tiedemies ja pappi Pietari Kalmin 1750-luvulla perustama puutarha.

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 22.5.2017 / MV)