Uutislistaukseen

Star Wars ja Blues Brothers valloittavat jumalanpalveluksessa

Mikaelinkirkon musiikkijumalanpalveluksessa sunnuntaina 12.2. soivat tutut elokuvasävelmät. Ainutlaatuisen messun musiikki on valikoitu viime vuosikymmenten hittielokuvista.

Luther ja Agricola

Messussa kuullaan muun muassa Ennio Morriconen, John Williamsin ja Hans Zimmerin tunnettuja sävellyksiä. Star Warsin, Schindlerin listan, Egyptin prinssin ja Gladiaattorin kaltaisten menestysfilmien lisäksi mukaan on valittu kappaleita myös hieman tuntemattomammista elokuvista. Kattausta täydentävät Civilization IV -videopelistä tutut sävelet.

Idea elokuvamusiikin käyttöön jumalanpalveluksessa tuli Mikaelinseurakunnan kanttorilta Silvia Koskelta, joka kuvaa tulevaa messua yllätykselliseksi, monipuoliseksi ja viihdyttäväksi.

– Tulossa on jumalanpalvelus, jollaista ei ole ennen kuultu. Tämä on tapahtuma niin elokuvamusiikin ystäville kuin kaikille, jotka haluavat jumalanpalveluksesta täysin uudenlaisen kokemuksen, Koski kertoo.

– Virsiäkin lauletaan, mutta myös niiden joukkoon on muokattu elokuvamusiikkia.

Musiikin esittämisestä vastaavat Kosken johtama Aboa Gospel -kuoro, bändi, urkuri Marko Hakanpää ja viulisti Katriina Rainio. Saarnan pitää musiikkievankelista Jippu.

Jumalanpalvelus Mikaelinkirkossa alkaa sunnuntaina 12.2. klo 10. Se kuuluu tammikuussa Turun ja Kaarinan kirkoissa alkaneeseen musiikkijumalanpalvelusten sarjaan. Musiikkia painottavat jumalanpalvelukset ovat osa reformaation merkkivuoden ohjelmaa.

 

Sarjan tuleva ohjelma:
12.2. klo 10 Mikaelinkirkko: Musiikkijumalanpalvelus elokuvasävelin. Aboa Gospel, Silvia Koski ja Marko Hakanpää. Mikaelinkirkko, Puistokatu 16, Turku.

26.2. klo 10 Maarian kirkko: Johann Ludvig Bachin (1677−1731) kantaatti Ja, mir hast du Arbeit gemacht. Sopraano Marja Haikka, altto Elina Kerokoski, tenori Tero Niemi, basso Pekka Alonen, Verbum Sonans ja TYK-ensemble. Musiikin johto Elisa Huovinen. Maarian kirkko, Maunu Tavastin katu 2, Turku.

5.3. klo 10 Tuomiokirkko: Kantaattijumalanpalvelus – Joseph Haydn (1732−1809) Kleine Orgelmesse, TCYC, Anu Åberg, Markku Hietaharju, Pia Pajala ja Jukka Pietilä. Turun tuomiokirkko, Tuomiokirkonkatu 1.

5.3. klo 18 Piikkiön kirkko: Musiikkijumalanpalvelus englantilaisin sävelin. Ralph Vaughan Williamsin (1872−1958) g-molli messu. Henrik´s Singers, Salon kamarikuoro ja Tiina Ilonen, urut. Piikkiön kirkko, Hadvalantie 5, Piikkiö (Kaarina).

12.3. klo 11 Henrikinkirkko: Grace – Armon ihme. Messun musiikki perustuu Olli-Pekka Laakkosen sävellyksiin. Musiikkimessussa mukana Henrik´s Singers, lapsikuoro Satakieli, tyttökuoro Laulujoutsenet, sellisti Laura Olli, kanttorit Hanna Pelkonen, Olli-Pekka Laakkonen ja liturgina Petri Sirén. Henrikinkirkko, Peltolantie 2, Turku.

14.4. klo 10 Paattisten kirkko: Pitkäperjantain gregoriaaninen jumalanpalvelus. Vokaaliyhtye Schola Cantorum Aboensis. Mikko Laiho, Arvi Hakanen ja Atte Tenkanen. Paattisten kirkko, Paattistentie 847, Turku.

Noin 15 minuuttia ennen jumalanpalveluksia kirkoissa on lyhyt messun musiikin esittely.

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 6.2.2017 / RK)

Mon Feb 06 10:19:01 EET 2017