Syvä polku -näyttämöteos esittelyssä maanantaina 13.2.
Syvä polku -näyttämöteoksen yleisötilaisuus pidetään ma 13.2. klo 18.00 Pienessä Kirjapuodissa, Yliopistonkatu 28.

Illan aikana nähdään demoja tulevasta esityksestä sekä kuullaan lehtori Jouni Elomaan alustus teemasta ”Kristillinen zen – mahdollisuus vai mahdottomuus?” Lisäksi keskustellaan nähdyn ja kuullun herättämistä ajatuksista.
Syvä polku -esitys perustuu ortodoksiseen teokseen ”Vaeltajan kertomukset” sekä vanhoihin zen-kertomuksiin. Teos tutkii taiteen keinoin ihmisen hengellisyyden ja itsensä tuntemisen matkaa ja suhdetta, ja se on kirjoitettu kahdelle näyttelijälle ja muusikolle.
Syvä polku -työryhmässä ovat mukana:
Markku Tuulenkari, näyttelijä
Pihla Mäkiranta, näyttelijä
Kari Mäkiranta, säveltäjä-muusikko
Miia Tuulenkari, kontrabasisti
Tuomo Norvasuo, käsikirjoitus ja ohjaus
Näyttämöteoksen ensi-ilta on lauantaina 25.3. klo 16.30 Köysisalissa (Manilla, Itäinen Rantakatu 64). Huhti-toukokuussa esityksiä on luvassa lisää. Esitys nähdään myös KirkkopäivilläLinkki avautuu uudessa välilehdessä Turussa 20.5.
(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 1.2.2017 / RK)
1.2.2017 14.51