Susanne Segerholmin taidenäyttely Tuomiokirkkoon

25.1.2017 09.20

Susanne Segerholm 1,93mB_M.jpg

Turun tuomiokirkossa on 1.2.-31.3. ruotsalaisen taitelijan Susanne Segerholmin näyttely Muutos. Kyseessä on enimmäinen kerta, kun Segerholmin teoksia on esillä Suomessa.

 

- On suuri kunnia saada teoksiaan esille kauniiseen, hengelliseen tilaan. Erityisen hienoa on pitää näyttely Suomen täyttäessä sata vuotta ja juhliessa reformaation merkkivuotta, sanoo Susanne Segerholm.

- Näyttelyn päätyminen Turkuun on onnekas sattuma. Kaksi turkulaista naista kävi katsomassa Strängnäsin tuomiokirkossa ollutta näyttelyäni ja ehdotti, enkö voisi tulla myös Turkuun. Heidän innostuksensa ansiosta aloin selvittelemään tätä mahdollisuutta.
 

Strängnäsin tuomiokirkon lisäksi näyttely on ollut esillä Lidingön Brevikin kirkossa, Tukholman Allhelgonakirkossa ja Varnhemin luostarikirkossa.

 

Näyttely on avoinna joka päivä klo 9-18 ja sinne on vapaa pääsy. Taitelija Susanne Segerholm on paikalla esittelemässä näyttelyä sunnuntaina 19.2. klo 13.30-15.

 

(Seurakuntayhtymän viestintä 25.1.2017 / MS)

« Uutislistaukseen