Uutislistaukseen

Lasten eroryhmässä on tilaa tunteille

Kun lapsen elämä ja tunteet menevät solmuun vanhempien avioeron vuoksi, apua voi hakea seurakuntien järjestämistä vertaisryhmistä.
Nukketalo_nettiin_THUMB.jpg

 

Vetskari-ryhmät tarjoavat mahdollisuuden tavata samassa elämäntilanteessa olevia lapsia sekä jutella omaa mieltä askarruttavista kysymyksistä. Eron keskellä tunteitaan selvittelevälle lapselle on usein huojentavaa huomata, ettei hän ole yksin omien pohdiskelujensa kanssa.

Vertaisryhmissä käydään keskustelua avioeroon ja lapsen elämään liittyvien teemojen ympärillä. Keskusteluun osallistuminen on vapaaehtoista, joten ryhmässä on lupa olla hiljaakin ja kuunnella muiden kokemuksia. Vertaisryhmässä puhuminen on luottamuksellista ja siellä juteltavat asiat pysyvät ryhmän sisäpuolella. Niitä ei kerrota vanhemmille, kavereille eikä kenellekään ulkopuoliselle.

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä järjestää 1–3-luokkalaisille tarkoitetun eroryhmän 27.2. –3.4. klo 17.30 Vimmassa Torin Kulman tilassa, Aurakatu 16. Ryhmää ohjaavat johtava nuorisotyönohjaaja Mirka Simonen ja perhetyöntekijä Marjaana Erkamaa.

Vanhempien toiveesta aikuisille on oma ryhmäkeskustelu lasten kokoontumisen aikana. Myös aikuisten ryhmä on luottamuksellinen ja suljettu. Aikuisten ryhmän ohjaajana toimii aluekoordinaattori Teija Hallbäck-Vainikka Yhden Vanhemman Perheiden Liitosta.

Ilmoittautuminen ja lisätiedot: kirkonrotta.fi

(Seurakuntayhtymän viestintä 24.1.2017 / MS)

Tue Jan 24 12:30:00 EET 2017