Uutislistaukseen

Yhteisen kirkkovaltuuston 12.6. päätöksiä

Kuvassa esityslista ja nuija.

Uusi strategia kantaa vastuuta lähimmäisestä ja luonnosta

Torstaina 12.6. kokoontunut Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi seurakuntayhtymälle uuden strategian vuoteen 2030 saakka. Uuden strategian visiona toimii lause ”Rakkaudesta meidät tunnetaan.”

Seurakuntien ja seurakuntayhtymän yhteisenä missiona on kantaa vastuuta lähimmäisestä, luonnosta ja omasta toiminnastaan. Arvoina jatkavat usko, toivo ja rakkaus, ja niiden lisäksi arvoiksi on nostettu oikeudenmukaisuus, avoimuus ja vastuullisuus.

Strategia rakentuu toiminnallisista, läpileikkaavista ja toimintaa tukevista painopisteistä. Toiminnallisiksi painopisteiksi on asetettu seurakunnat yhteisöinä, vastuu lähimmäisestä ja mahdollisuudet Pyhän kohtaamiseen moninaisesti. Seurakuntayhtymän kaikkeen toimintaan vaikuttavien läpileikkaavien painopisteiden mukaan Jumalasta kerrotaan kuulijalle merkityksellisellä tavalla, ympäristöstä kannetaan vahvaa vastuuta ja viestintää tehdään laadukkaasti ja monipuolisesti. Toimintaa tukeviin painopisteisiin on nostettu henkilöstön hyvinvointi, vastuullinen toiminnan ja talouden suunnittelu ja toteutus sekä kiinteistöt toiminnan mahdollistavana resurssina.

Strategiaa on valmisteltu vuodesta 2023 alkaen strategiaryhmässä, johon on kuulunut sekä luottamushenkilöitä että johtavia viranhaltijoita.
 

Heinänokan leirikeskus saa uuden päärakennuksen majoitustiloineen

Satavassa Heinänokan leirikeskus on yksi Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viidestä leirikeskuksesta. Heinänokan leirialueen tulevaisuutta ja leirialueiden kokonaisratkaisua on suunnitellut niitä varten perustettu leirikeskusten rakennustoimikunta.

Rakennustoimikunnan suunnitelman mukaan Heinänokan uudisrakennuksen majoituskapasiteetti on maksimissaan 96 henkilöä. Suunnitelmaan on lisätty myös väestönsuoja. Rakennus on puurunkoinen ja siinä on harjakatto. Lämmitysmuoto on maalämpö vesikiertoisella lattialämmityksellä ja rakennus varustetaan aurinkopaneeleilla. Rakennus suunnitellaan ja toteutetaan käyttäen Rakennustiedon ympäristöluokitusta ja luokituksessa tulee saavuttaa vähintään kolme tähteä. Uusi rakennus toteutetaan esteettömäksi.

Urakkamuodoksi on valittu projektinjohtourakka, jossa tilaaja laatii viitteelliset suunnitelmat ja määrittelee laatutason.

Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi Heinänokan uuden päärakennuksen suunnitelmat ja myönsi hankkeelle 9,07 miljoonan euron määrärahan.

Heinänokan ollessa suljettuna rippileirejä varten on vuokrattu tilaa Harjattulan kartanosta.

Vuoden 2026 kirkollisveroprosentiksi 1,20%

Turun ja Kaarinan seurakuntien kirkollisveroprosentti pysyy ennallaan 1,20 prosentissa myös vuonna 2026 huolimatta taloudellisista haasteista ja jäsenmäärän laskusta. Prosentti on ollut sama vuodesta 2023.  Päätös mahdollistaa seurakuntayhtymän talouden tasapainon säilyttämisen ja tulevien investointien toteuttamisen.


Kokouksen esityslista löytyy täältä. Pöytäkirja tulee näkyviin noin viikon kuluttua.

Aulikki Mäkinen
Aulikki Mäkinen
tuomiorovasti

Keskusteluavun kohtaamispaikka: Tuomiokirkko (Tuomiokirkonkatu 1)

13.6.2025 12.12