Uutislistaukseen

Tuomiokirkossa palataan suomalaisen urkumusiikin syntyajoille

Sibelius-museon kanssa yhteistyössä tehtävässä urkukonsertissa soittaa Ville Urponen

Juhani Pohjanmies urkujen äärellä ja Ville Urponen

Kuva: Sibelius-museo ja Ville Urponen

Kuulijat saavat maistiaisia suomalaisen urkumusiikin alkuajoista, kun urkuvirtuoosi Ville Urponen esittää Tuomiokirkossa ilmaiskonsertin Puut humisevat – J. Pohjanmiehen ja aikalaisten urkuteoksia lauantaina 8.3. klo 16. Konsertissa kuullaan teoksia säveltäjiltä Oskar Merikanto, Fredrik Isacsson, John Granlund, Väinö Raitio ja Juhani Pohjanmies. Säveltäjiä yhdistää aikakausi: 1910-luvun alussa sävellettiin monta merkittävää urkuteosta. Aikaisemmin ainoastaan Oskar Merikanto oli säveltänyt uruille konserttimusiikkia, mutta yhtäkkiä viime vuosisadan toisella vuosikymmenellä nuoret säveltäjät nostivat teoksillaan urut tasavertaiseksi instrumentiksi muiden soittimien rinnalle.

Urkusävellysten ja urkurien tason nousu johtui yleisestä kulttuuri- ja musiikkielämän vireytymisestä, joka kulki käsi kädessä maan taloudellisen vaurastumisen kanssa. Vuonna 1882 perustettu Helsingin Musiikkiopisto oli keskeinen opinahjo, jossa monet kirkkomuusikot saivat lisäoppia. Opiston opettajiin kuuluivat maan taitavimmat urkurit, kuten Richard Faltin ja Oskar Merikanto. Ei myöskään liene sattumaa, että merkittävät urkusävellykset syntyivät juuri sillä vuosikymmenellä, jolloin Suomi itsenäistyi: nuoret säveltäjät halusivat osoittaa, että Suomessa oli musiikkikulttuuria laajalla rintamalla.

Konsertti liittyy Sibelius-museon näyttelyyn ”Urkuja, kanteleita ja vähän scifiä – J. Pohjanmies”, jossa esitellään Pohjanmiehen monialaista elämäntyötä niin soitinkeksijänä, urkusuunnittelijana kuin säveltäjänä. Konsertissa kuultava Pohjanmiehen järkälemäinen Sonaatti uruille kuvastaa hänen luonnettaan: se oli alati etsivä ja alati löytävä. Pohjanmiehen itsensä vuonna 1917 kantaesittämä teos on edelleen yksi kunnianhimoisimpia suomalaisia urkusävellyksiä. Konsertti järjestetään yhteistyössä Turun tuomiokirkkoseurakunnan kanssa.

Puut humisevat – J. Pohjanmiehen ja aikalaisten urkuteoksia Turun tuomiokirkossa la 8.3. klo 16. Vapaa pääsy, ohjelma 10€.

 

 

Tuomiokirkkoseurakunnan viestintä 26.2.25 / Eka

 

26.2.2025 16.10