Uutislistaukseen

Yhteistoimintaneuvottelut päätökseen

Yhteinen kirkkoneuvosto päätti kokouksessaan 13.2.2025 hyväksyä käytyjen yhteistoimintaneuvottelujen mukaisen uuden yhteisen seurakuntatyön organisaation ja toiminnallisuuksien rakenteen.

Kuvassa esityslista ja nuija.

Yhteistoimintaneuvottelut käynnistyivät marraskuussa 2024 yhteisen diakonia- ja sielunhoitotyön sekä yhteisen kasvatuksen henkilöstön kanssa. Neuvottelut henkilöstön edustajien kanssa käytiin tammikuun 2025 aikana. Neuvottelukertoja henkilöstön edustajien kanssa oli yhteensä viisi. Kolmessa neuvottelussa käsiteltiin koko asiakokonaisuutta. Sekä diakonia- ja sielunhoitotyölle että kasvatustyölle järjestettiin yksi erillinen neuvottelukerta. Viiden henkilöstön edustajien kanssa pidetyn neuvottelun lisäksi järjestettiin yksi neuvottelu yhteisen seurakuntatyön kahden johtajan kanssa. 

Yhteistoimintaneuvotteluissa käytiin läpi yhteisen seurakuntatyön kehittämiseksi suunniteltujen toimenpiteiden perusteet, vaikutukset ja vaihtoehdot kirkon yhteistoimintasopimuksen mukaisesti. Henkilöstön edustajille esiteltiin suunniteltu uusi organisaatiorakenne, ehdotus uudesta johtamisjärjestelmästä, yhteisen seurakuntatyön tulevia toiminnallisuuksia, toiminnallisuuksiin suunnattavia resursseja ja seurakuntiin johtoon siirtyvien resursseja ja toiminnallisuuksia.

Yhteisen seurakuntatyön kehittämishankkeessa pyritään luomaan toimintamallit, johtaminen ja organisaatio, joilla pystytään vastaamaan toimintaympäristön muuttuviin haasteisiin ja kehittämään yhteistyötä. Prosessin kolme keskeisintä toiminnallista kehitystavoitetta ovat: 

1) Toiminnallisen yhteistyön parantaminen 
2) Yhteisen seurakuntatyön toiminnallisen roolin määrittäminen sekä
3) Seurakuntien profiilien ja yhteistyön vahvistaminen. 

Jatkuvan yhteistoiminnan piiriin kuuluvien neuvottelujen jälkeen yhteiselle kirkkoneuvostolle esitetään seuraavia ratkaisuja kehitystavoitteiden saavuttamiseksi:

  • Yhteisen seurakuntatyö järjestetään yhden yhteisen seurakuntatyön yksikön alaisuuteen. Yksikköä johtaa yhteisen seurakuntatyön johtaja.
  • Yhteisen seurakuntatyön yksikössä toimii neljä lähiesihenkilön johtamaa tiimiä:
    1. "Perhe" - perheneuvonta ja kirkon keskusteluapu
    2. "Sairaala ja oppilaitokset" - sairaalasielunhoito ja oppilaitostyö 
    3. "Toimintakeskukset" - yhteisen seurakuntatyön vastuulla nuorten aikuisten yhteisö sekä keskustan vapaaehtoisuuden ja auttamisen keskus
    4. "Palvelut seurakunnille" - seurakuntien toiminnan tukemisen asiantuntija-, tuki- ja koordinaatiotoiminnot
  • Nuorten aikuisten yhteisön ja keskustan vapaaehtoisuuden ja auttamisen keskuksen käynnistämisten tukemiseksi on suunniteltu kahden työntekijän rekrytointia.
  • Seurakuntien johtoon siirtyviä toiminnallisuuksia ovat:
    • Varhaiskasvatus. 
    • Varhaiskasvatuksen ohjaus paikallisseurakunnissa.
    • Seurakuntien nuorisotyön vahvistaminen. 
    • Alueelliset toimintakeskukset Varissuolla ja Kaarinassa. 
    • Seurakuntien johdolla tapahtuva "Palvelut seurakunnille".
       
  • Yhteisen seurakuntatyön toimintojen määrärahat säilyvät seurakuntayhtymässä - riippumatta siitä, tapahtuuko toiminto paikallisseurakunnan vai yhteisen seurakuntatyön alaisuudessa.
  • Tehtävien vaativuudet eivät lähtökohtaisesti muutu. Vaativuudet ja mahdolliset palkkavaikutukset tarkastetaan aikaisintaan kuuden kuukauden kuluttua muutosten voimaantulosta. Joissakin tilanteissa tarkastaminen voidaan tehdä jo aiemmin.
  • Yhteisen seurakuntatyön nykyisistä määräaikaisista työsuhteista päätetään tapauskohtaisesti. Pääsääntöisesti määräaikaisuudet eivät jatku toiminnallisuuksien muuttuessa
  • Koululaisten iltapäivätoimintaa supistetaan kahden iltapäiväkerhon verran. Viiden iltapäiväkerhon toiminta jatkuu.
  • Yhteisen seurakuntatyön papiston tehtävänkuviin lisätään soveltuvin osin rippikoulutyöhön ja kesällä toimituksiin osallistuminen.

Valmisteilla ei ole tuotannollisista tai taloudellisista syistä toimeenpantavaa yhden tai useamman työntekijän irtisanomista, lomauttamista tai osa-aikaistamista.

Esitetyt uudistukset luovat selkeämmän työnjaon ja vahvistavat yhdessä tekemistä seurakuntien ja yhteisen seurakuntatyön välille. Seurakunta on seurakunnallisen työn perusyksikkö ja yhdessä seurakunnat määrittelevät sen, mitä asioita seurakuntayhtymässä toiminnallisesti tehdään seurakunnallisen työn osalta. Muutoksen yhtenä tavoitteena on henkilöstön nykyistä laajemman liikkumisen mahdollistaminen, sekä tehtävänkuvien joustavuus. Esitetyt muutokset vaativat tällä hetkellä voimassa olevien ohje- ja johtosääntöjen muokkaamista. 

Esitettyjen uudistusten kustannusvaikutukset eivät ole merkittäviä. Uudistuksiin voidaan kohdentaa yhteiskunnallisesti vaikuttavaan toimintaan suunnattua verokertymää. Järjestelyillä tulee olemaan vaikutuksia tilakuluihin, mutta kokonaisvaikutusta on hankala arvioida tässä vaiheessa.

Uusien toiminnallisuuksien tarkemmat sisällöt luodaan kevään 2025 aikana yhdessä henkilöstön kanssa. Uudet toiminnallisuudet käynnistyvät syksyn 2025 aikana. Johtamisjärjestelyjen ja organisaation osalta yhteiseen kirkkoneuvostoon tuodaan päätösesityksiä keväällä 2025.

Lapsivaikutusten arviointi: Yhteisen seurakuntatyön organisaatiomuutoksella on sekä negatiivisia että positiivisia lapsivaikutuksia. Osa nykyisestä toiminnasta muuttuu tai lakkaa. Osa lapsiperheistä saattaa jäädä uusien toimintojen ulkopuolelle. Koululaisten iltapäivätoiminta supistuu ja määräaikaisten työntekijöiden määrä vähenee. Muutoksen tavoitteena on kuitenkin vahvistaa lasten ja perheiden kanssa tehtävää työtä ja vastata paremmin alueiden lasten ja perheiden erityistarpeisiin. Uudistus mahdollistaa toiminnan kehittämisen ja uudistumisen ja sitä kautta myös uusien osallistujien tavoittamisen. Diakonian ja kasvatustyön yhteys vahvistuu ja kynnys diakoniseen avustamiseen madaltuu.

Uusi yhteisen seurakuntatyön organisaation ja toiminnallisuuksien rakenteeksi 

1) Yhteinen seurakuntatyö järjestetään yhden yhteisen seurakuntatyön yksikön alaisuuteen. Yksikköä johtaa yhteisen seurakuntatyön johtaja.

2) Yhteisen seurakuntatyön yksikkö järjestäytyy neljään toiminnalliseen tiimiin.

3) Yhteisen seurakuntatyön toiminnallisuuksia siirtyy seurakuntien johdolla toteutettavaksi. 

4) Yhteisen seurakuntatyön toimintojen määrärahat säilyvät seurakuntayhtymässä - riippumatta siitä, tapahtuuko toiminto paikallisseurakunnan vai yhteisen seurakuntatyön alaisuudessa.

Esitettyjen muutosten vaatimat muokkaukset ohje- ja johtosääntöihin sekä yhteisen seurakuntatyön johtamisnimitykset tuodaan yhteisen kirkkoneuvoston päätettäväksi keväällä 2025.

Yhteisen kirkkoneuvoston kokouksessa 13.2.2025 tehtiin myös paljon muita päätöksiä. Yhteinen kirkkoneuvosto päätti muun muassa:

  • paanukattojen tervauksesta
  • johtavan sairaalapapin viran täyttämisestä
  • hyväksyä Maarian kirkon korjauksen päivitetyt suunnitelmat

Kaikista päätetyistä asioista voit lukea Päätöksenteko-sivulta.Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Aulikki Mäkinen
Aulikki Mäkinen
tuomiorovasti

Keskusteluavun kohtaamispaikka: Tuomiokirkko (Tuomiokirkonkatu 1)

14.2.2025 08.30