Asunnottomien yön teemana piiloasunnottomuus 17.10.
Asunnottomien yötä vietetään jälleen eri puolilla Suomea YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä torstaina 17. lokakuuta. Tänä vuonna nostetaan esiin piiloasunnottomuus. Asunnottomien yön suojelijana toimii tasavallan presidentti Alexander Stubb. Turussa Asunnottomien yön tapahtumat sijoittuvat Turun tuomiokirkon läheisyyteen klo 18 alkaen.

Tapahtuman yksi tarkoitus on muistuttaa siitä, että asunnottomuus on yleensä monen haasteen summa, jota kukaan ei valitse omalle kohdalleen. Piiloasunnottomuus on asunnottomuuden muoto, joka ei useinkaan päädy tilastoihin. Se altistaa ihmisiä hyväksikäytölle ja väkivallan eri muotoihin eivätkä piiloasunnottomat välttämättä ohjaudu palveluihin, jotka heille kuuluisivat.
Tapahtuman suunnittelusta ja toteutuksesta Turussa vastaa Sininauha Oy. Näyttävän ohjelman, ruuan ja yhdessäolon lisäksi tapahtumassa on mahdollisuus oppia lisää asunnottomuudesta. Tapahtuman järjestelyissä ovat lisäksi mukana esimerkiksi seurakuntayhtymän yhteinen diakonia, Turun tuomiokirkkoseurakunta sekä Turun Elokolo -kohtaamispaikka.
Asunnottomuus on monen tekijän summa
Sininauha Oy:n yksikönpäällikkö Petri Mulin mukaan Turussa, kuten muissakin Suomen kasvukeskuksissa, asunnottomuus on kasvava huolenaihe.
- Asumisen ja arjenhallinnan ohjaukselle ja tuelle on Turussa suuri tarve, Muli kertoo.
- Esimerkiksi nuorten ihmisten osuus avuntarvitsijoissa on kasvanut. Tilanteeseen vaikuttavat varmasti kasvavat asumiskulut ja samanaikaiset tukien leikkaukset, sekä kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen puute.
Asunnottomien yön tapahtumaan Tuomiokirkolle odotetaan laajasti asunnottomuustyössä mukana olevia toimijoita, ja myös kaikki kaupunkilaiset ovat tervetulleita tapahtumaan.
- Toivottavasti voimme tapahtuman kautta kasvattaa ymmärrystä siitä, että asunnottomuus on monen tekijän summa. Kaikki asunnottomat eivät ole esimerkiksi päihteidenkäyttäjiä. Päihderiippuvuus on sairaus, jota kukaan ei valitse itselleen, kuten ei asunnottomuuttakaan, Muli linjaa.
Asunnottomien yön ohjelma Turussa
Asunnottomien yön paneelikeskustelussa klo 19.20 teemana on piiloasunnottomuus. Keskustelussa ovat mukana työvalmentaja Toni Kallonen Sininauha Oy:ltä, johtava sosiaalityöntekijä Tiina Furuholm Varsinais-Suomen hyvinvointialueelta, asunnottomuustutkija Veera Niemi Turun yliopistosta sekä Tuulia Karjalainen Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymästä.
Illan ja yön koko kulku:
- Klo 18:00 Tervetulotoivotus
- Klo 18:05 Avajaissanat; apulaispormestari Mirka Muukkonen
- Klo 18:20 Nerdict Light (konemusiikkiesitys)
- Klo 18:55 Tulishow ja asunnottomien yön tulen sytytys
- Klo 19:20 Paneelikeskustelu
- Klo 20:00 Santeri The Shit (rap-artisti)
- Klo 20:40 Redrama (rap-artisti)
- Klo 22:00 Tilaisuus päättyy
Turun tuomiokirkossa on parturi-piste ja nonstop terapia -piste sekä jaossa takkeja. Valtakunnallisen Asunnottomien yön takki- ja varustekeräyksen on järjestänyt Partioaitta ja se on toteutettu yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.
Halukkailla on mahdollisuus yöpyä Turun tuomiokirkossa Asunnottomien yön ajan. Yöpyjiä pyydetään saapumaan paikalle klo 22.30 mennessä. Perjantaina 18.10. kello 7–11 on tarjolla aamiainen Elokolossa.
Asunnottomien yön valtakunnallinen päätapahtuma järjestetään Helsingin Kansalaistorilla.
- Lisätietoa tapahtumasta asunnottomienyo.fi
(Sininauha / Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä 14.10.2024)
14.10.2024 12.01