Uutislistaukseen

Kynttilät syttyvät kuolleiden lapsien muistolle 23.9.

Maanantaina 23.9. vietetään valtakunnallista kuolleiden lasten muistopäivää. Turun tuomiokirkossa järjestetään klo 18 kuolleiden lasten muistopäivän hartaus, jossa pääsee sytyttämään kynttilän lapsen muistolle.

Kolme kynttilää.

Hartaushetki on tarkoitettu jokaiselle, joka haluaa muistella kuollutta lasta ja saada tukea muista samassa tilanteessa olevista. Paikalle voi tulla niin kaipaava vanhempi, sisarus tai isovanhempi kuin kummi tai kaverikin. Tilaisuus sopii myös niille, joka haluavat surra toteutumatonta lapsitoivetta tai jostain muusta syystä kokevat sylinsä tyhjäksi. Surun kanssa ei tarvitse olla yksin.

Muistohetkeä vietetään paitsi musiikin ja sanoin myös hiljaisuudessa. Hetkessä sytytettävän kynttilän saa kirkosta. Mukana ovat pastori Tuomas Vaura, kanttori Anu Åberg ja kitaristi Patrik Kleemola.

Valtakunnallinen kuolleiden lasten muistopäivä on saanut alkunsa vuonna 2010 lapsensa menettäneiden vanhempien aloitteesta. Päivänä Käpy Lapsikuolemaperheet ry tahtoo myös tuoda esille lapsensa menettäneiden vanhempien tilannetta yhteiskunnassa. Suurin osa lapsen menettäneistä vanhemmista ei ole oikeutettuja mihinkään sellaiseen yhteiskunnan tarjoamaan tukeen, joka mahdollistaa töistä pois olemisen.

Kuolleitten lasten muistopäivän hartaus Turun tuomiokirkossa ma 23.9. klo 18.

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 18.9.2024 / AH)

18.9.2024 11.56