Sairaalasielunhoitoa 70 vuotta Turussa
Sairaalapapit ovat työskennelleet potilaiden, omaisten ja henkilökunnan tukena jo 70 vuotta. Torstaina 12.9. klo 13-16 järjestetään Tyksissä juhlaseminaari.

Johtava sairaalapappi Hilkka Kakko-Helle Tyksin Majakkasairaalassa. Kuva Timo Jakonen
Sairaalapapit työskentelevät pääosin Tyksissä ja Turun kaupunginsairaalassa ja osassa Turun ja Kaarinan vanhustenhoidon yksiköitä. Sairaalasielunhoitajat toimivat potilaiden kokonaisvaltaisen hoidon hyväksi. Heidän kanssaan voi luottamuksella keskustella mieltä painavista asioista.
Sairaalapappien tärkeän työpanoksen mahdollistavat turkulaiset ja kaarinalaiset kirkon jäsenet. Sairaalapapit ovat osa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän papistoa.
Johtavan sairaalapapin Hilkka Kakko-Helteen mielestä monikulttuurisuus ja vuorovaikutteisuus sekä yksityisyyden suojan korostuminen ovat suurimmat muutokset hänen 30-vuotisella työurallaan.
- Tätä työtä tehdään ihmisten ehdoilla. Olemme osana hoitotiimiä, jossa hoidetaan ihmisen kokonaisuutta. Myös hengellisyys kuuluu hoitoideologiaan. Tarvittaessa toimimme myös kriisityöntekijöinä.
Lilja-lehdessä 8/2024 Tyksin teho-osaston ylilääkäri Mika Valtonen toteaa, että sairaalapapit täydentävät erilaisella taustallaan sairaalan hoitohenkilökunnan työtä.
Tyksissä työskentelevät Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän palveluksessa olevat johtava sairaalapappi Hilkka Kakko-Helle ja sairaalapapit Harri Heinonen, Outi Ijäs ja Tatu Kuoppala, kun Turun kaupunginsairaalassa ja Kaskenlinnassa toimivat sairaalapapit Katri Helin ja Hanna Hella-Aro. Anne Norvasuo tekee töitä osassa Turun ja Kaarinan kaupunkien vanhustenhoidon osastoista.
Sairaalapappien työhön kuuluu hengellisen ja henkisen tuen antaminen, toimiminen yhteyshenkilöinä eri uskonnollisten yhteisöjen ja terveydenhuollon välillä, surevien omaisten tukeminen, suuronnettomuuksien jälkihoitoon kuuluva sielunhoito ja kriisityö yhteistyössä kriisi –ja sosiaalipäivystyksen kanssa sekä hoidon eettisten kysymysten pohdinta.
Sairaalasielunhoitajilla on eri uskontojen ja terveydenhuollon etiikan asiantuntemusta. Kaikkien uskonnollisten yhteisöjen ja uskontokuntiin kuulumattomien oikeuksia kunnioitetaan. Sairaalapappi on tarvittaessa yhteydessä muihin kirkkoihin tai uskonnollisiin yhteisöihin ja hankkii potilaalle tämän toivomaa sielunhoidollista apua.
Sairaalapapit ovat työskennelleet Turussa jo vuodesta 1954 lähtien. Juhlavuoden kunniaksi järjestetään juhlaseminaari torstaina 12. syyskuuta klo 13–16. Paikkana on Turun yliopistollisen keskussairaalan T-sairaalan Johan Haartman -sali, 1. krs, Hämeentie 11, Turku. Tervetuloa kuulemaan ajankohtaisia esityksiä alan johtavilta asiantuntijoilta!
Seminaarin ohjelma
Klo 13 Tervetuloa. Sairaalapappi Tatu Kuoppala
klo 13.15 Tervehdyssanat. Arkkipiispa Tapio Luoma
klo 13.30 Traumatietoinen kohtaaminen auttamistyössä, Perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja Harri Virtanen, Porvoo
klo 14.15 Monikulttuurisuus sosiaali- ja terveydenhuollossa, FT, dosentti Teemu Pauha, Helsingin yliopisto
klo 15 Hoivamuusikot
klo 15.20 Hyvällä koulutuksella hyvää palliatiivista hoitoa kaikille, professori, ylilääkäri Juho Lehto, Tampereen yliopistollinen sairaala
klo 16 Tilaisuus päättyy
(Seurakuntayhtymän viestintäpalvelut 10.9.2024 / PH)
10.9.2024 15.37