Maata Näkyvissä -festarit kutsuvat nuoret Turkuun

14.11.2016 11.14

Fireflight-2015_M.jpg

Pohjoismaiden suurinta kristillistä nuorisotapahtumaa Maata Näkyvissä -festareita vietetään tulevana viikonloppuna 18.–20.11. Turussa jo 32. kerran.

Gatorade Centerillä ja Turun messukeskuksessa järjestettävän tapahtuman pääesiintyjinä ovat kanadalainen rock-bändi Hawk Nelson, aikaisempina vuosina suuren suosion saanut brittiläinen hiphop- ja dance-ryhmä LZ7 sekä suomalainen EDM-trio Audile.

Monipuolisen bändikattauksen lisäksi lavoilla nähdään ja kuullaan muun muassa tanssia, stand-upia ja puheita sekä kaksi jumalanpalvelusta. Myös nuoret pääsevät lavoille erilaisten kisojen sekä kaikille avoimen Open Stage ‑lavan kautta.

Maata Näkyvissä -festarit ovat tänä vuonna osa maailmanlaajuisen reformaation merkkivuoden viettoa Suomessa. Tapahtuma on yksi merkkivuoden suurimmista yksittäisistä tapahtumista. Paikalle odotetaan jopa 22 000 nuorta ympäri Suomea.

Maata Näkyvissa -festareiden teema, armo, pureutuu reformaation merkkivuoden ja Martti Lutherin toiminnan sisällölliseen ytimeen. Teemalla halutaan tuoda esiin Lutherin tekemiä hengellisiä löytöjä, joista keskeisin on teesienkin pohjana ollut armo. Teema tulee esille esimerkiksi puheissa sekä lauantaina pidettävissä opetus- ja keskustelukanavissa.

Tapahtuman järjestävät Sleyn nuorisotyö ja Turun ja Kaarinan evankelis-luterilaiset seurakunnat. Seurakunnat ovat mukana muun muassa nuorten talkoiden kautta. Useasta seurakunnasta lähdetäänkin tapahtumaan esimerkiksi ruoanjakajiksi ja majoitusvalvojiksi. Tapahtumaa on eri tehtävissä järjestämässä yhteensä noin 1300 talkoolaista.

Maata Näkyvissa -festarit
18.–20.11.2016
Gatorade Center ja Turun messukeskus
Lippu- ja ohjelmatiedot: www.maatanakyvissa.fi

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä, 14.11.2016 / AH, kuva Maata Näkyvissä -festarit, Onni Anttoora)

« Uutislistaukseen