Reformaation merkkivuoden ohjelma-avustuksia haettavissa

15.9.2016 14.13

Reformaation merkkivuosi 2017 alkaa loka-marraskuun vaihteessa. Turun kaupunki ja Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä tarjoavat Reformaation merkkivuoden ohjelmaa suunnitteleville toimijoille mahdollisuuden hakea avustusta suunnitelmiensa toteuttamiseen.

Pienimuotoisella avustuksella halutaan rohkaista erityisesti niitä yhteisöjä ja toimijoita, joilla ei ilman tukea olisi mahdollisuutta tuottaa merkkivuoteen liittyvää ohjelmaa.

Kaupunki ja seurakuntayhtymä toivovat merkkivuoden tuottavan sisällöiltään monipuolista ja eri-ikäisille kohderyhmille suunnattua ohjelmaa. Ohjelmaa valmistelevien toivotaan lähestyvän reformaation teemoja luovalla ja tuoreella tavalla, tämän päivän näkökulmasta käsin.

Yhteisöavustushaun toinen kierros on juuri alkanut ja avustusten hakuaika päättyy 31.10.2016. Päätökset avustuksen myöntämisestä lähetetään hakijoille joulukuun aikana. Avustuksen saaneet sitoutuvat myös raportoimaan hankeavustuksen käytöstä.

Hakujulistus kriteereineen

Lisätietoja Reformaation merkkivuodesta saa osoitteesta reformaatio2017.fi.

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 15.9.2016 / MV)

« Uutislistaukseen