Uutislistaukseen

Syyskausi käyntiin uusin virsin

Tuomiokirkossa ja Maarian kirkossa päästään sunnuntaina veisaamaan uusia virsiä. Syksyn aikana seurakunnissa käyttöön otettavasta virsikirjan lisävihosta löytyy muun muassa Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.

 

Virsikirjan uusi lisävihko otetaan syyskauden avajaisten kunniaksi käyttöön tulevana sunnuntaina Tuomiokirkkoseurakunnassa ja Maarian seurakunnassa.

Tuomiokirkossa järjestetään 11. syyskuuta kello 18 Uusien virsien ilta, jossa kanttorien Jukka Pietilän ja Anu Åbergin sekä pappi Pete Hokkasen johdolla lauletaan lisävihosta 10 uutta virttä.

– Lisävihosta löytyy tuttuja ja osittain uusia lauluja. Sinne on lisätty uusia osastoja esimerkiksi talvea, isänpäivää, luonnonsuojelua ja paastonaikaa ajatellen. Niitä valitaan jatkossa osaksi sunnuntain messua, Jukka Pietilä kertoo.

Suomenkielinen lisävihko tuo seurakuntien käyttöön 79 uutta virttä. Joukossa on esimerkiksi Oi ihmeellistä armoa eli tutummin Amazing Grace sekä tuttuakin tutumpi Maan korvessa kulkevi lapsosen tie. Tuomiokirkossa lauletaan ainakin jälkimmäinen. Muita sunnuntaina veisattavia virsiä Pietilä ei paljasta.

– Toivomme runsasta osanottoa. Tuhat ensimmäistä mahtuu sisälle, Pietilä vinkkaa.

 

Maarian seurakunnassa virsikirja uusine lisävihkoineen otetaan tulevana sunnuntaina käyttöön kello 10 alkavassa syyskauden avausmessussa, jonka aiheena on ”Jeesus antaa elämän”. Messussa mukana ovat papit Jari Laaksonen ja Nils Spoof, ja musiikista vastaa kanttori Tero Niemi.

Osassa Turun ja Kaarinan seurakuntia lisävihon virsiin on jo tutustuttu. Piikkiön kirkossa uusia virsiä laulettiin viime viikon sunnuntaina startanneessa Kirkko Soikoon – Uudet virret tutuksi -lauluhetkessä, joka pidetään Piikkiössä seuraavan kerran 18.9. sekä 2.10. ja 16.10. kello 18. Kaarinan kirkossa samaiseen lauluhetkeen voi osallistua torstaina 10.11. kello 18.

Uudet virret otetaan vähitellen syksyn aikana käyttöön kaikissa seurakunnissa. Virsikirjan lisävihon virallinen käyttöönottojuhla on adventtina 2016.

Kirkolliskokouksen viime vuonna hyväksymät suomen- ja ruotsinkieliset lisävihot on tehty täydentämään nykyistä vuoden 1986 virsikirjaa, joten varsinaisesta virsikirjauudistuksesta ei ole kyse.

 

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 7.9. 2016/ S-ML)

2016-09-07 12:40:00.0