Uutislistaukseen

Yhteisvastuukeräyksellä nuorisoväkivaltaa vastaan

Yhteisvastuukeräys alkaa Runebergin päivänä, sunnuntaina 5. helmikuuta, jolloin Turun ja Kaarinan seurakuntien jumalanpalveluksissa huomioidaan keräys ja sen tämänvuotinen erityisen tärkeä kohde.  

Yhteisvastuukeräyksen kuva, netti (1).jpg

Yhteisvastuukeräyksellä kerätään varoja lasten koulunkäynnin helpottamiseksi KUA:n kautta ja nuorten väkivallan ehkäisemiseksi Suomessa. Kuva YV-keräys.

Vuoden 2023 Yhteisvastuukeräys on tarttunut ajankohtaiseen ja kipeään teemaan. Keräyksellä haetaan varoja nuorten väkivallan ja konfliktien ratkaisuun ja ennaltaehkäisyyn. Tuotosta 40 prosenttia jää Suomessa nuorten hyväksi tehtävään työhön Aseman Lapset ry:n ja seurakuntien kautta. 60 prosenttia käytetään maailman katastrofialueiden ihmisten auttamiseen Kirkon Ulkomaanavun työn kautta. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on keräyksen suojelija. 
Väkivalta ja konfliktit synkistävät nuorten elämää yhä enemmän. Vuonna 2021 kouluväkivaltaa koki Suomessa lähes 39 000 lasta ja nuorta joka viikko. Alle 18-vuotiaiden väkivaltarikollisuus on lisääntynyt vuosina 2015–2021. Hälyttävin kasvu oli 12–14-vuotiaiden ikäluokassa, peräti 134 prosenttia. Luvut ovat peräisin kouluterveyskyselystä sekä poliisin tilastoista.
Turun ja Kaarinan seurakunnat järjestävät kevään mittaan tempauksia ja tapahtumia Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Osallistu ja lahjoita tärkeään keräykseen lasten ja nuorten hyväksi! Tässä muutamia esimerkkejä tulossa olevista tapahtumista: 

Henrikinseurakunta
•    Sunnuntaina 5.2. vietämme Hyvää päivää Henrikissä!
Päivä on Yhteisvastuukeräyksen 2023 avaustapahtuma, joka alkaa klo 11 Henrikinkirkossa messulla. Messun jälkeen klo 12–15 paljon erilaista ohjelmaa kirkolla kaiken ikäisille. Luvassa hernesoppaa ja vohveleita, onnenpyörä, pomppulinna, kasvomaalausta, pakopeli, kirppis, neulontaa ja askartelua. 

Katariinanseurakunta
•    Yhteisvastuun aloitusjumalanpalvelus Varissuon kirkossa 5.2. klo 12. 
•    Laskiainen Katariinan kirkonmäellä 19.2. klo 15–17. 
•    Cantio sacra -sarjan käsiohjelmien tuotto YV:lle 
•    Hyönteishotellien nikkarointia Varissuon kirkon alakerran käsityöluokassa 1.3., 8.3., 15.3 & 22.3. klo 17–20. Tule tekemään hyvää pörriäisille ja maailman nuorille! Voit ostaa nikkaroimasi hyönteishotellin 15 e hintaan tai lahjoittaa sen myytäväksi. Ei erillistä ilmoittautumista. Lisätiedot Oona Nissinen p. 040 3417 135
•    Kevätkirppis Jaanin seurakuntatalolla 22.4. klo 10–14. Oiva aika tehdä kevätsiivous ja saada tilaa kotiin! Pöytämaksu 5 euroa Yhteisvastuun hyväksi. Tavaroiden tuotto jää myyjälle. Pöytien varaus katri.faltberg@gmail.com 19.4.2023 mennessä. Kahvi ja pulla 2 euroa.
•    Yhteisvastuu-gaala 2.9. Varissuon kirkolla, musiikkia, ohjelmaa ja puheita, yhdessäoloa ja cocktail-purtavaa. Pääsymaksu 10e aikuinen ja 5e lapsi. 

Maarian seurakunta
•    Su 5.2. Yhteisvastuu-aloituskahvit Maarian kirkon asehuoneessa. Tietoa vuoden 2023 Yv-keräyksestä ja teemasta. Kahvien edellä Maarian kirkossa Kantaattijumalanpalvelus klo 10. Jumalanpalveluksessa siunataan Yv-kynttilöitä, joita voi ostaa Yv:n hyväksi 5 eurolla. Myynnissä myös vaivaisukkopalapelejä: 30 palaa 15 euroa, 500 palaa 20 euroa.
•    La 11.2. klo 11‒13 Yhteisvastuutapahtuma Maarian pappilassa ja pihapiirissä. Kas kummaa -nukketeatteri pappilan tallissa, paloauton vierailu, myynnissä makkaraa ja kasvisnyyttejä, kahvio, Yv-tuotteiden myynti, Hali-Bernit rapsuteltavina klo 11–12, pakarituvassa ongintaa, tallin yläkerrassa lapsille askartelupiste, tallin takana mäenlaskua, mikäli on lunta. 
•    To 16.2. klo 18 Maarian kirkossa Kansanperinneilta ”Maarian tarinoita, tietoa ja kansanperinnettä”. Vauhdikkaita tarinoita Maarian pitäjän historiasta. Tarinoimassa Eeva-Kaisa Ahlamo, musiikista vastaa Maria Verronen. Kolehti Yhteisvastuulle. 
•    La 25.2. klo 15 Raunistulan srk-talossa Valon äärellä. Runoja ja musiikkia Yhteisvastuun hyväksi. Riitta Vasenkari, Arja Lyly, Emilia Toivonen, Iris Toivonen. Ohjelma 10 euroa sisältää kahvin.
•    La 11.3. klo 11-13 Yhteisvastuu-talvirieha perheille Yli-Maarian srk-talon pihalla. Kärryajelua, Maarian tähkien kamiinateltta (mehua), Jaskan vegaaninen soppatykki,  makkaraa ja Herkkupirtin leivoksia, onnenpyörä, tuotemyyntiä. Mukana partiolaisia teltan kanssa.
•    Su 26.3. klo 10 Kantaattijumalanpalveluksen jälkeen Maarian pappilassa marianpäivän vohvelikalaasi. Kaksi vohvelia ja kahvi 5 euroa Yv:n hyväksi.

Tuomiokirkkoseurakunta
•    Tuomiokirkkotorilla järjestetään sunnuntaina 19.3. Kansanlaulumessun jälkeen Hernekeittotapahtuma Yhteisvastuun hyväksi klo 11–14. Hernekeittoa myydään soppatykistä, puoli litraa 4 euroa ja litra 7 euroa. Tarjolla on myös vegaaninen vaihtoehto. Lahjoita oman seurakuntasi Yhteisvastuukeräykseen. MobilePaylla: 79980. Netin kautta: yhteisvastuu.fi/turkutuomio. Tilisiirtona: Aktia FI82 4055 0010 4148 41; Nordea FI16 2089 1800 0067 75; OP FI14 5000 0120 2362 28. Käytä viitenumeroa: 301877. 
 

(Seurakuntayhtymän viestintä 3.2.2023 / PH)

Fri Feb 03 17:09:19 EET 2023