Uutislistaukseen

Merkitystä ja uusia ystäviä – vapaaehtoistehtävien ilta to 29.9. klo 18 Mikaelissa

Etsitkö mukavaa tekemistä, merkitystä elämääsi tai uusia ystäviä? Antamalla vähän aikaasi ja käyttämällä taitojasi muiden auttamiseen, ilahduttamiseen ja hyvän tekemiseen saat itsekin iloa.

Kuva vapaaehtoisista

kuva vapaaehtoisista

Vapaaehtoistehtävien illassa Mikelin seurakuntakodissa kuulet vapaaehtoistyömme stooreja - kuulumisia erilaisista toimintamuodoista ja tehtävistä, missä vapaaehtoisia toimii. Tule kuulostelemaan mikä olisi sinun juttusi. Äänessä eri työalojen työntekijöitä ja vapaaehtoisia.

Entinen vapaaehtoisemme, joka nykyään on seurakunnassa diakoniatyöntekijänä, on Marion Routti, joka on ollut mukana monessa, missä apukäsiä on tarvittu.
-Ensimmäisissä vapaaehtoistehtävissä aloitin joskus kuusi-seitsemän vuotta sitten, Marion muistelee.
-Kun kuulin, että messua pääsee tekemään tulemalla tuntia ennen paikalle, niin minähän tulin heti seuraavalla kerralla.

Kun kuulee missä kaikessa Marion on ollut mukana auttamassa, ei voi välttyä ajattelemasta, sanontaa, että antaessaan saa.
-Se on kyllä totta, Marion innostuu ja kertoo, että esimerkiksi messun tekeminen yhdessä muiden kanssa on hänelle tosi merkityksellistä.
-Minulle on niin tärkeää se yhdessä jaettu elämä ja tunne, että kuuluu johonkin. Olen tavannut valtavasti ihania ihmisiä ja on palkitsevaa nähdä kun omien käsien työn seurauksena jonkun elämään on tullut pisara toivoa.

Seurakunnassa toimii koko ajan satoja vapaaehtoisia. Oletko sinä ehkä yksi heistä, jotka liittyvät tähän iloiseen joukkoon?

(Sivun yläkuva: Mikaelinseurakunnan vapaaehtoisia. Marion keskellä keltaisessa takissa)

2022-09-25 19:41:21.0