Uutislistaukseen

Diakonian juhlavuosi huipentuu syyskuun alun juhlallisuuksiin

Diakonian viran päivänä 1. syyskuuta tulee kuluneeksi tasan 150 vuotta siitä, kun Suomessa vihittiin virkaan ensimmäinen diakonissa Matilda Hoffman. Tämän vuoksi kuluvana vuonna on juhlittu diakonian juhlavuotta teemalla Oikeus ihmisarvoiseen elämään.

Juhlavuoden logo ja teksti Juhlavuosi, kirkon diakonia, oikeus ihmisarvoiseen elämään.

Juhlavuosi huipentuu syyskuun alussa erilaisiin tapahtumiin, tempauksiin ja juhlajumalanpalveluksiin. Diakonian viran päivä, D-Day, aloittaa juhlallisuudet torstaina 1.9. ja ne jatkuvat sunnuntaina 11.9. vietettävään Lähimmäisen päivään asti. 1.9.–11.9. välistä aikaa kutsutaan Lähimmäisen viikoksi.

Turkulaisille diakonian juhla näkyy kenties selvimmin torstaina 1.9. kirjastosillalla, joka valaistaan juhlapäivän kunniaksi vihreäksi, sekä Tuomiokirkon portailla, johon väritetään väriliiduilla teksti ”Olet kutsuttu”. Sillan vihreä väri tulee virkaan vihittyjen diakoniatyöntekijöiden vihreästä virkapaidasta. Diakoniatyöntekijöitä voi myös nähdä 1.9. virkapaidoissaan ympäri Turkua.

Kaarinan kirkolla ja pihapiirissä puolestaan vietetään 1.9. klo 17–19 Matildan markkinoita. Matilda Hoffmanin kunniaksi nimetyillä markkinoilla on luvassa mm. musiikkia, alpakoita, pumppulinna, onnenpyörä ja juhlanäyttely diakonian historiasta. Tarjolla on MBakeryn valmistamaa diakonialeivosta ja makkaraa. 150 ensimmäiselle on supisuomalaiseen tapaan jaossa ämpäri.

Markkinoille on järjestetty Piikkiön kirkolta edestakainen bussikuljetus Piikkiöstä. Bussi lähtee Harvaluodon koulun risteyksestä klo 16.15, josta se jatkaa seurakuntatalolle (n. klo 16.30) sekä Hadvalantien ja Rungontien paikkeilla oleville tie 110:n bussipysäkeille. Paluukuljetus lähtee markkinoilta klo 19.

Diakonian 150-vuotisjuhlanäyttely on avoinna Tuomiokirkon Pyhän Johanneksen kappelissa 31.8.–11.9. Näyttelyyn voi tutustua kirkon aukioloaikoina ma-su klo 9–18. Näyttelyssä on esillä muun muassa diakoniatyön asiakkaiden näkökulmia elämään sekä kodittomien ajatuksia kodittomuudesta.

Lähes jokaisessa seurakunnassa järjestetään juhlajumalanpalvelus joko sunnuntaina 4.9. tai 11.9. Useimpien jumalanpalvelusten jälkeen on tarjolla lounasta tai kakkukahvit.

Raamattuluentoja ja kantelemusiikkia

Henrikinkirkolla vietetään sunnuntaina 4.9. klo 13–14.45 kahden luennon raamattuiltapäivää. Luennoitsijana on teologian tohtori Kari Kuula, joka on tunnettu muun muassa voimakkaasti kantaaottavista kolumneistaan ja mielipidekirjoituksistaan.

Kuula johdattaa ensin klo 13 alkaen kuulijat pohtimaan onko kristinusko ainoa oikea uskonto. Kello 14 alkavan toisen luennon aiheena on luomiskertomuksen sanoma luonnon ja ihmisen suhteesta sekä siitä, mitä niin ajankohtaiset ”viljele ja varjele” sanat merkitsevät.

Varissuon kirkolla puolestaan konsertoi 4.9. popkanteletar ja Youtube-ilmiö Ida Elina, jonka modernit sähkökantele kappaleet ja versiot tunnetuista hiteistä ovat muuttaneet ajatuksia kantelemusiikista. Ida Elina on kiertänyt Suomea ja maailmaa jo kymmenen vuoden ajan ja esiintynyt lukuisissa televisio-ohjelmissa. Maksuton konsertti alkaa Varissuon kirkon alapihalla klo 15.

JUHLAVUODEN OHJELMAA

KE 31.8.–SU 11.9. klo 9–18 Diakonian 150-vuotisjuhlanäyttely Tuomiokirkon Pyhän Johanneksen kappelissa.

TO 1.9.
Kirjastosilta valaistuna vihreällä iltahämärästä aamunkoittoon.
klo 17–19 Matildan markkinat Kaarinan kirkolla ja pihapiirissä. Ämpäri 150 ensimmäiselle, onnenpyörä, musiikkia, juhlanäyttely, alpakoita, leivoskahvit ja makkaraa ym. Edestakainen bussikuljetus Piikkiöstä, katso tarkemmat tiedot s. X. Tapahtuman järjestävät Kaarinan ja Piikkiön seurakunnat. 

SU 4.9.
klo 13–14.45 Raamattuiltapäivä Henrikinkirkolla. TT Kari Kuula johdattamassa kahteen eri aiheeseen: 
-    klo 13–13.45 Onko Jumala epäreilu, onko kristinusko ainoa oikea uskonto? Ajatuksia kristinuskosta ja pohdintoja nykyhetken ykköskysymyksestä.
-    klo 14–14.45 Luomiskertomuksen sanoma luonnosta ja ihmisestä. Luomiskertomuksen sanat "viljele ja varjele" ovat ajankohtaisempia kuin koskaan. Myös sen kuva ihmisen ikävästä toisen luo ovat edelleen totta.
klo 15 Popkanteletar Ida Elina konsertoi Varissuon kirkon alapihalla. Maksuton.

JUHLAJUMALANPALVELUKSET

SU 4.9.
klo 10 Juhlamessu Tuomiokirkossa, katsottavissa myös osoitteessa virtuaalikirkko.fi
klo 11 Juhlamessu Henrikinkirkossa. Messun jälkeen keittolounas ja leivoskahvit.
klo 12 Juhlamessu Varissuon kirkossa. Messun jälkeen lounas ja kirkkokahvit lähetyksen hyväksi.
kl. 12 Jubileumsgudstjänst, kan även ses via virtuaalikirkko.fi. Ärtsoppsservering utanför Domkyrkan innan gudstjänsten.

SU 11.9.
klo 10 Juhlamessu Maarian kirkossa, katsottavissa myös osoitteessa maarianseurakunta.fi
klo 10 Juhlamessu Paattisten kirkossa. Messun jälkeen keittolounas seurakuntatalolla Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.
klo 11 Juhlamessu Piikkiön kirkossa. Bussikuljetus Kaarinasta. Messun jälkeen kakkukahvit ja musiikkia.

 

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 25.8.2022 / AH)

Thu Aug 25 15:22:00 EEST 2022