Uutislistaukseen

Suvivirsi soi Tuomiokirkontorilla taas kahden vuoden tauon jälkeen

Suvivirsi on aloittanut suomalaisten kesän jo useamman sukupolven ajan. Tänä vuonna sitä pääsee taas kahden vuoden tauon jälkeen laulamaan Tuomiokirkontorille seurakuntien yhteiseen Suvivirsikirkkoon sunnuntaina 29.5. klo 12.

Suuri määrä ihmisiä istumassa penkeillä Turun tuomiokirkon edessä aurinkoisena kevätpäivänä.

Kesän aloitusta kansallispyhäkön upeissa maisemissa ei kannata jättää väliin!

Suvivirsikirkossa saarnaa ja on liturgina arkkipiispa Tapio Luoma. Mukana on myös pastori Maria Wikstedt ruotsinkielisestä seurakunnasta. Musiikista vastaavat SUMU Big Band ja kanttori Jukka Pietilä.

Suvivirsikirkko järjestetään tänä vuonna sanajumalanpalveluksena, eli siinä ei ole ehtoollista. Jumalanpalvelus on kaksikielinen ja se tulkataan lisäksi viittomakielelle. Suvivirsi lauletaan messussa perinteiseen tapaan paitsi suomeksi ja ruotsiksi myös Turun murteella. Turunnetun version virrestä on tehnyt Markku Heikkilä.

Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkoväki voi halutessaan poiketa kirkkokahveille vaikkapa Tuomiokirkon kivijalassa toimivaan Domcafé-kahvilaan. Domcafén on auki klo 11–17. Myynnissä on mm. kahvilan uutta nimikkoleivosta, ”Vaeltajan unelmaa”, jossa maistuu passionhedelmä. Leivos on vegaaninen. Myös Kirkkopuiston terassi on auki.

Suvivirsikirkkoon rakentamisen vuoksi kulkua Tuomiokirkontorilla voidaan joutua rajaamaan sunnuntaina 29.5. klo 8–16 välisenä aikana.

Kirkkoon bussilla tai pyhiinvaeltaen

Piikkiöstä, Kaarinasta ja Paattisilta pääsee jumalanpalvelukseen yhteisellä ilmaisella kirkkobussilla. Piikkiön ja Kaarinan bussit lähtevät kumpikin liikkeelle klo 11.15, toinen Piikkiön seurakuntatalolta, toinen Kaarinan kirkolta.

Paattisten kuljetus lähtee Tortinmäestä bussien kääntöpaikalta su klo 11. Bussi on Paattisten kirkolla klo 11.15, ja matkan varrelta olevilta bussipysäkeiltä voi nousta kyytiin. Paattisten kirkolta bussi suuntaa kohti Turun keskustaa ja pysähtyy myös Yli-Maarian srk-talolla n. klo 11.25 ja Kärsämäen kappelilla n. klo 11.30. Bussissa on kyltti Suvivirsikirkko ja kyytiin saa nousta myös pysäkeiltä matkan varrelta.

Paluukuljetukset lähtevät Tuomiokirkontorilta jumalanpalveluksen jälkeen: Piikkiöön jumalanpalveluksen päätyttyä, Paattisille klo 13.15 ja Kaarinaan klo 14.30.

Suvivirsikirkkoon järjestetään myös pyhiinvaellus, joka lähtee Maarian kirkolta klo 11. Kävelyreitti kulkee Maarian kirkolta Koroisten ristille, jossa on pieni pysähdys. Matkaa jatketaan Raunistulan puoleista joen rantaa Tuomiokirkolle. Maarian seurakunnan kirkkoherra Laura Latikka ja pastori Inkeri Puputti kävelevät pyhiinvaelluksen mukana.

Suvivirsikirkko on järjestetty aikaisemmin kuusi kertaa. Ensimmäinen pidettiin Turun kulttuuripääkaupunkivuotena vuonna 2011, ja sitä on siitä lähtien vietetty Tuomiokirkontorilla joka toinen vuosi. Koronan vuoksi vuoden 2021 kirkko siirtyi vuodella eteenpäin.
 

--------

Den blomstertid nu kommer klingar åter på Domkyrkotorget efter en två års paus

Den blomstertid nu kommer -psalm har varit inledningen till sommaren för finländarna redan i flera generationers tid. I år får vi igen sjunga den efter en paus på två år på Domkyrkotorget vid församlingarnas gemensamma Gudstjänst i blomstertid på söndagen 29.5. kl. 12. Från att ta emot sommaren i nationalhelgedomens storslagna vyer lönar det sig inte att utebli!

Vid Gudstjänsten i blomstertid predikar ärkebiskop Tapio Luoma, som är liturg. Medverkande är även pastor Maria Wikstedt från Åbo svenska församlingen. För musiken svarar SUMU Big Band och kantor Jukka Pietilä.

Gudstjänsten i blomstertid ordnas i år som en predikogudstjänst, den har alltså ingen nattvardsgång. Gudstjänsten är tvåspråkig och den tolkas därtill på teckenspråk. Den blomstertid nu kommer sjungs vid gudstjänsten på traditionsenligt sätt, förutom på finska och svenska, också på Åbodialekt. Den för Åbo anpassade versionen har gjorts av Markku Heikkilä.

Efter gudstjänsten kan kyrkfolket, om så önskas, exempelvis göra en avstickare för kyrkkaffe hos caféet Domcafé i Domkyrkans stenfot. Domcafé har öppet kl. 11–17 med i utbudet bl.a. cafeéts nya egna specialbakelse ”Vandringsmannens dröm”. Bakelsen smakar passionsfrukt och är vegansk. Också Kyrkotorgets terrass har öppet.

På grund av gudstjänsten i blomstertid kan genomfartstrafiken vid Domkyrkotorget begränsas på söndagen 29.5. kl. 8-16.

Till kyrkan med buss

Från Pikis, S:t Karins och Patis kan man komma till gudstjänsten gratis med den gemensamma kyrkbussen. Bussarna från Pikis och S:t Karins startar vardera kl. 11.15, den ena från församlingshuset i Pikis, den andra från S:t Karins kyrka. Transporten från Patis avgår från bussarnas vändplats i Tortinmäki kl. 11. Bussen är vid Patis kyrka kl. 11.15, och på hållplatserna utmed vägen kan man stiga på bussen.

Returtransporterna avgår från Domkyrkotorget efter gudstjänsten: Till Pikis då gudstjänsten är avslutad, till S:t Karins kl. 14.30 och till Patis kl. 13.15.

Gudstjänsten i blomstertid har tidigare ordnats sex gånger. Den första hölls under Åbos kulturhuvudstadsår 2011, och därefter har den firats på Domkyrkotorget vartannat år. På grund av corona framflyttades kyrkan år 2021 med ett år. 

 

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 16.5.2022 / AH, päiv. 24.5. pyhiinvaellustiedoilla sekä lisätiedoilla Paattisten bussikuljetuksesta)

Mon May 16 15:33:00 EEST 2022