Palaamme menneeseen

su 6.10. klo 15.00 – 16.30
Perinnesiskot keinussa.

Kotimäen seurakuntatalo

Perinnesiskot esittävät säveliä ja välähdyksiä lähihistoriasta - sota-ajan tunnelmista

Lauluryhmä Perinnesiskot palaavat laulun sävelin menneeseen konserteissaan 6.10. Kotimäen seurakuntakodilla ja 20.10. Yli-Maarian seurakuntakodilla. Konserteissa kerrotaan lauluin ja sanoin, kuinka Suomen kansa selvisi 80 vuotta sitten päättyneen sodan jälkeen eteenpäin. Musiikkielämyksiä täydentää laulajien pukeutuminen ajanmukaisesti.

- Konserteissa kerromme lähihistoriastamme musiikin höystämänä. Alussa on sota-ajan lauluja, joiden jälkeen etenemme välijuontojen kautta aikajanassa 50-luvun lauluihin, kertoo Marja Huttunen, yksi Perinnesiskoista.

Tunnetilat ovat esityksissä vahvasti läsnä. On iloa, surua, kaihoa ja toivoa, rakkauttakin. Lauluryhmän teemana on kiitollisuus ja kunnioitus veteraaneja ja lottia kohtaan, jotka turvasivat meille itsenäisen Suomen sekä muistaa ja tuoda esille Suomen vaikeat ajat 80 vuotta sitten. Lauluryhmä kokee esiintymiset tärkeiksi senkin takia, että monella laulajalla on siirtokarjalaiset juuret. Joukossa on myös yksi laulaja, joka on itse kokenut evakkoon lähdön Karjalasta. 

Myös nykyhetki on konserteissa läsnä:
- Muistamme ajatuksin ukrainalaisia, jotka taistelevat nyt saman vastustajan kanssa kuin Suomi 80 vuotta sitten.

Kaikki suomalaisetkaan eivät voi hyvin nyky-yhteiskunnassa. Monilla on vaikeuksia tulla toimeen haastavien elinolosuhteiden tai heikon terveydentilan takia. Myös yksinäisyys on tämän ajan suuri ongelma.

Konserttikahvien vapaaehtoinen maksu menee kirkon Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Tänä vuonna keräys auttaa nuoria, jotka kokevat yksinäisyyttä tai ovat vaarassa syrjäytyä ja menettää mahdollisuuden hyvään elämään Suomessa ja maailmalla.

- Konserttien sanoma on, että voimme auttaa omalla tavallamme hädässä olevia ihmisiä, kun muistamme oman historiamme. Yhdessä olemme enemmän, Marja Huttunen painottaa.

Perinnesiskojen konsertit Kotimäen seurakuntakodilla (Arkeologinkatu 1) 6.10. klo 15 ja 20.10. Yli-Maarian seurakuntakodilla (Mittumaarintie 73) klo 15. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy, vapaaehtoiset konserttikahvimaksut Yhteisvastuun hyväksi.

LISÄTIEDOT:
Marja Huttunen, marja.huttunen60@gmail.com, 0400 506 209

  • Aikuisille Aikuisille
  • Musiikki Musiikki

Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Järjestäjä

Maarian seurakunta

Ota yhteyttä

seurakuntapastori
Maarian seurakunta

Olen luotettava ja huumorintajuinen pappi. Elämän kirjo on minulle tuttua ja erilaisuus edustaa minulle rikkautta. Uskoni on myös elämänuskoa. Ihmeitäkin tapahtuu. Vapaa-ajalla salsa pistää minussa liikkeelle sekä kehon että mielen.