Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Henrikinkirkko
pihapiiriTule paikan päälle koko perheen voimin ja koe yhdessä liikkumisen ilo. Henrikinkirkon piha muuttuu liikunnan riemumaaksi.
Tervetuloa koko perhe liikuttavaan, iloiseen iltaan pelailemaan ja liikkumaan yhdessä erilaisten ulkopelien sekä toiminnallisten tehtävärastien parissa.
Sää ei ole este liikkumiselle, laitathan säänmukaiset vaatteet, koska koko tapahtuma on ulkona. Oma taskulamppu mukaan!
Tarjolla lämmintä juotavaa ja välipalakeksi.
Illan järjestää Iloa liikkeelle- projektin ohjaajat sekä Henrikinsrk.
Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Henrikinseurakunta
Kirkonrotta
Olen Henrikinseurakunnan perhetyönohjaaja ja vastaan alueellamme tehtävästä perhetyöstä. Minut voit tavata esimerkiksi perhekerhoissa, vauvatreffeillä ja erilaisissa perhetapahtumissa. Iloitsen kaikista ja kaikenlaisista kohtaamistani perheistä. Saan myös tehdä yhteistyötä päiväkotien ja muiden tahojen kanssa.
Voit liittyä sähköpostilistaamme lähettämällä sähköpostiosoitteesi minulle ja näin saat ajantasaista tietoa perheille suunnatusta toiminnastamme. Otan mielelläni vastaan myös ideoita ja kehittämisajatuksia, joten ole rohkeasti yhteydessä.
Tervetuloa mukaan toimintaan!
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä