Puiston joulu 2022

to 22.12. klo 19.00 – 20.30
Joulukonserttimainos.

Mikaelinkirkko

Maksetut Viulut, Jukka Leppilampi ja Juhani Tikkanen nähdään tulevana jouluna yhteisellä Puiston Joulu -konserttikiertueella.

Puiston Joulu on konserttielämys, joka pysäyttää, lohduttaa ja rohkaisee kuulijoita. Puiston Joulu kutsuu ihmisiä levähtämään joulun sanoman äärelle ja nauttimaan erinomaisesta musiikista ja lämpimästä yhdessäolosta ilman joulukiirettä ja arjen hektisyyttä.

Jukka Leppilampi on todellinen hengellisen musiikin legenda, joka on konsertoinut ympäri Suomea useamman vuosikymmenen ajan. Leppilammen karismaattinen esiintyminen sekä aito ja lämmin tapa kohdata ihmisiä ovat vertaansa vailla. Jukka Leppilammen kappaleet ja persoonallisen upea lauluääni tekevät lähtemättömän vaikutuksen kuulijaansa. 

Maksetut Viulut on yksi Suomen rakastetuimmista hengellisistä bändeistä. Yhtye tunnetaan omaleimaisesta folk popistaan, koskettavista ja mukaansatempaavista virsisovituksistaan sekä pitelemättömästä lavaenergiastaan. Yhtye on tuttu myös radioaalloilta ja julkaissut neljä albumia sekä nuottikirjan.

Laulaja-lauluntekijä Juhani Tikkanen on julkaissut kolme albumia ja lisäksi kaksi omaa joululaulua. Karismaattinen nuori mies kiertää Suomea yli sadan keikan vuositahdilla. Juhanilla on upea taito tarjota jokaisella keikallaan yleisölle sekä iloa ja naurua, että myös lohtua.

Ovet avataan viimeistään puoli tuntia ennen konserttia
Liput Turkuun: https://www.ticketmaster.fi/artist/puiston-joulu-lippuja/1203244

  • Musiikki Musiikki

Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Järjestäjä

Mikaelinseurakunta

Puisto Live Oy