Suvivirsikirkko / Gudstjänst i Blomstertid

su 29.5. klo 12.00
Teksti

Tuomiokirkontori

Seurakuntien yhteistä Suvivirsikirkkoa vietetään taas kahden vuoden tauon jälkeen Tuomiokirkontorilla!

"Jo joutui armas aika, ja suvi suloinen!"

Alkava kesä otetaan kahden vuoden tauon jälkeen vastaan seurakuntien yhteisessä Suvivirsikirkossa Tuomiokirkontorilla sunnuntaina 29.5. klo 12! Tervetuloa laulamaan Suvivirttä niin suomeksi, ruotsiksi kuin turun murteella!

Suvivirsikirkkoa vietetään tänä vuonna sanajumalanpalveluksena. Jumalanpalveluksessa saarnaa ja toimii liturgina arkkipiispa Tapio Luoma ja avustavana pappina Maria Wikstedt Åbo svenska församlingista. Jumalanpalvelus on kaksikielinen.

Musiikista vastaa SUMU Big Band. Kanttorina on Jukka Pietilä.

Domcafé on auki jumalanpalveluksen jälkeen ja sieltä voi halutessaan käydä ostamassa itselleen kirkkokahviherkut. Myös Tuomiokirkkopuiston terassi on auki.

Piikkiöstä, Kaarinasta ja Paattisilta pääsee messuun yhteisellä ilmaisella kirkkobussilla. Piikkiön ja Kaarinan bussit lähtevät kumpikin liikkeelle klo 11.15, toinen Piikkiön seurakuntatalolta, toinen Kaarinan kirkolta. Paattisten kuljetus lähtee Tortinmäestä bussien kääntöpaikalta klo 11. Bussi on Paattisten kirkolla klo 11.15, ja matkan varrelta olevilta bussipysäkeiltä voi nousta kyytiin.

Paluukuljetukset lähtevät Tuomiokirkontorilta jumalanpalveluksen jälkeen: Piikkiöön jumalanpalveluksen päätyttyä, Paattisille klo 13.15 ja Kaarinaan klo 14.30.

__
 

"Den blomstertid nu kommer!"

I år välkomnar vi igen sommaren med en Gudstjänst i blomstertid. Församlingarnas gemensamma Gudstjänst i blomstertid firas på Domkyrkotorget kl. 12 på sö 29.5. Välkommen med att sjunga Den blomstertid på svenska och på finska!

Liturger är ärkebiskop Tapio Luoma och Åbo svenska församlings pastor Maria Wikstedt. Predikar gör ärkebiskop Luoma. 

För musiken ansvarar SUMU Big Band. Kantor är Jukka Pietilä.

Gudstjänsten är tvåspråkig och den tolkas därtill på teckenspråk.

Efter gudstjänsten kan kyrkfolket, om så önskas, exempelvis göra en avstickare för kyrkkaffe hos caféet Domcafé i Domkyrkans stenfot. Domcafé har öppet kl. 11–17 med i utbudet bl.a. cafeéts nya egna specialbakelse ”Vandringsmannens dröm”, som smakar passionsfrukt. Bakelsen är vegansk.

Från Pikis, S:t Karins och Patis kan man komma till gudstjänsten gratis med den gemensamma kyrkbussen. Bussarna från Patis och S:t Karins startar vardera kl. 11.15, den ena från församlingshuset i Pikis, den andra från S:t Karins kyrka. Transporten från Patis avgår från bussarnas vändplats i Tortinmäki kl. 11.  Bussen är vid Patis kyrka kl. 11.15, och på hållplatserna utmed vägen kan man stiga på bussen.

Returtransporterna avgår från Domkyrkotorget efter gudstjänsten: Till Pikis då gudstjänsten är avslutad, till S:t Karins kl. 14.30 och till Patis kl. 13.15. 

  • Jumalanpalvelukset ja uskonelämä Jumalanpalvelukset ja uskonelämä

Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Järjestäjä

Maarian seurakunta, Paattisten seurakunta, Piikkiön seurakunta, Tuomiokirkkoseurakunta, Åbo svenska församling

Ota yhteyttä

viestinnän suunnittelija
Viestintäpalvelut

Vastaan Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän työyhteisöviestinnästä. Lisäksi mm. koostan Lilja-lehden Menot-liitteen ilmoitukset seurakunnilta tulleiden tietojen perusteella, suunnittelen ja teen monenlaisten projektien viestintää sekä koostan luottamushenkilöiden uutiskirjeen.