Messu

su 5.5. kello 12.00 - kello 13.30

Messu Varissuon kirkko

"Kaitse, Jeesus, paimen hyvä, laumassasi minua, eksyvä ja erehtyvä olen ilman sinua." Päivän aiheena "Hyvä paimen". Tervetuloa mukaan messuun!

Messun liturgina toimii teologiharjoittelija Miikka Tarpeenniemi, kirkkoherra Leena Kairavuo saarnaa, musiikissa kanttori Elina Kerokoski. Päätteeksi juodaan kirkkokahvit.


Järjestäjä

Katariinanseurakunta

kirkkoherra
Katariinanseurakunta
PL 922
20101 Turku

Leena Kairavuo on Katariinanseurakunnan kirkkoherra eli seurakunnan johtaja. Jos sinulla on ideoita ja toiveita seurakunnalle, etkä tiedä, kenelle asia kuuluu, voit aina olla yhteydessä Leenaan. Leena kuuntelee mielellään ajatuksiasi ja osaa ohjata kaikki yhteydenotot oikeisiin osoitteisiin.

Leena on myös yksi seurakunnan papeista, joten hänet voi tavata muun muassa jumalanpalveluksissa - niin työtehtävissä kuin kirkon penkissäkin. Leena on innostunut monipuolisesta jumalanpalveluselämästä ja seurakunnan kehittämisestä. Vapaa-ajallaan Leena tapaa ystäviään ja viettää aikaa perheensä kanssa.

Erityisenä vastuuna Leenalla on seurakunnan hallinto ja henkilöstöhallinto. Leena toimii myös seurakuntaneuvoston puheenjohtajana ja Turun ja Kaariinan seurakuntien kirkkoherrojen kokouksen puheenjohtajana.

Katso myös

su 30.6. klo 10.00

Maarian kirkko

Konfirmaatiomessu

Tervetuloa messuun Maarian keskiaikaiseen kirkkoon!
su 30.6. klo 10.00 -11.20

Turun tuomiokirkko

Messu

Ehtoollisjumalanpalvelus
su 30.6. klo 10.00

Martinkirkko

Messu Martinkirkossa

Tervetuloa Martinkirkkoon kirkonmäelle