Hyppää sisältöön

Rippikoulu päättyy konfirmaatiojuh-

laan

Rippikoulu on monen nuoren elämässä tärkea vaihe. Nuori käy usein rippikoulun sinä vuonna, kun hän täyttää 15 vuotta. Rippikoulun voi käydä myös aikuisena.

Rippikoulu on osa seurakunnan antamaa kasteopetusta. Rippikoulussa opitaan kristinuskon perusasioita: tutustutaan uskoon, elämään ja rukoukseen.

Rippikoulun voivat käydä myös ne, jotka eivät ole seurakunnan jäseniä. Tällöin nuori liittyy usein kirkkoon rippikoulun jälkeen.

Lisätietoa rippikouluista ja ilmoittautumisajat löydät rippikoulusivuiltamme.Linkki avautuu uudessa välilehdessä (Edellä oleva linkki vie sivulle, joka ei ole selkokielinen).

Rippikoulut vaativat erikoisjärjestelyjä korona aikana. Rippikoulu on mahdollista käydä siitä huolimatta. 

Albaan pukeutunut nuori, jolla on kädessään ruusu ja rippikoulutodistus.

Konfirmaatiomessu

Rippikoulun jälkeen on konfirmaatiomessu kirkossa. Konfirmaatiossa rippikoulun käynyt tunnustaa uskonsa ja hänet siunataan. Vanhemmat ja läheiset rukoilevat nuoren puolesta yhdessä seurakunnan kanssa. Kummi tai muu läheinen voi osallistua nuoren siunaamiseen.

Konfirmaatiomessua vietetään yleensä sunnuntain messun yhteydessä. Konfirmaatiomessu kestää 1–2 tuntia. Juhlaan kuuluu ehtoollisen vietto. Messun jälkeen jaetaan rippikoulutodistukset.

Rippikoulu ja konfirmaatio antavat nuorelle oikeuksia

Nuoresta tulee seurakunnan täysivaltainen jäsen. Konfirmaation jälkeen hän saa osallistua itsenäisesti ehtoolliselle. Konfirmaatio antaa oikeuden päästä kummiksi.

16 vuotta täyttänyt nuori saa äänestää seurakunnan vaaleissa. Seurakuntavaaleihin voi asettua ehdolle 18 vuotiaana.

Rippikoulun käynyt ja konfirmoitu ihminen voidaan vihkiä avioliittoon kirkossa.

Konfirmaatioon osallistuminen edellyttää kastetta ja kirkkoon kuulumista. Jos nuorta ei ole kastettu, hänet voidaan kastaa ennen konfirmaatiota. Rippikoulun voi käydä vaikka ei haluaisikaan osallistua konfirmaatioon.

Rippijuhla on nuoren oma juhla

Rippikoulun käyminen ja konfirmaatio ovat tärkeä vaihe nuoren elämässä. Konfirmaatiomessun jälkeen vietetään rippijuhlia. Juhlaan voi kutsua nuoren lähiomaisia, kummit sekä ystäviä. Rippikoulun isoset ja työntekijät voi halutessaan kutsua rippijuhliin.

Rippijuhlien ohjelmana on yleensä kahvittelua ja vapaamuotoista seurustelua. Usein rippijuhlat vietetään kotona. Myös seurakunnilta voi kysyä sopivia tiloja rippijuhlien paikaksi.

// ]]>